Ensimmäiseksi saamastani otsikosta tuli mieleeni Sepi Kumpulaisen samanniminen kappale 1990-luvun lamavuosilta. Takana oli kausi, jolloin rahaa tuntui riittävän kaikkeen, kunnes tuli maksun aika, ja niinpä Sepikin laulussaan kysyi ”Mistä nyt tingitään.”
Samaa kysymystä varmaan toistelemme maanantai-illan kunnanhallituksen kokouksessa. Kaikkialla maassa lähes kaikissa kunnissa on edessä tilanne, jossa pohditaan varojen riittämistä lisääntyvän vanhusväestön hoitamiseen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Syynä ei ehkä ole yksinomaan se, että olisi vietetty kovin armotonta menoa taloudenpidon osalta. Hyvässä tarkoituksessa on haluttu jakaa yhteistä hyvää mahdollisimman monelle. Kuvittelemme, että yhteistä hyvää on niin kovin paljon helpompi jakaa kuin omaansa.
Henkilökohtaisella tasolla varmaan useimmat meistä ovat kokeneet ajoittain työelämän, yhteiskunnan ja perheen haasteet kovin armottomana menona. Vaatimuksia esitetään joka suunnasta, mutta niihin vastaamiseen emme koe löytävämme ratkaisuja tai saavamme tukea. Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin – sanaili Koskenniemikin.
Nyt elämme historiassa maallistumisen vaihetta. Meillä on kokeiltavina mitä erilaisempia keinoja voimaannuttaa itseämme tämän armottoman menon aikana.
Arjen myllerryksissä meistä moni on kokenut, että asiat kuitenkin saattavat selvitä, vaikka omat voimavarat eivät tuntuisi riittävänkään. Vuosien varrella omalle kohdalle tällaisia tilanteita on sattunut lukuisia. Olin kerran työmatkalla ulkomailla ja kotipaikkakunnalla tapahtui rikos. Paikallisen poliisin avarakatseisuuden takia asian ratkaisu löytyi ulkomailla kokemastani. Tunne siitä, että joku kantaa huolta, oli vavisuttava. Itselläni ei voinut olla mitään tekemistä asian selvittämisen kanssa, mutta poliisi osasi tulkita kokemukseni avaimeksi ongelman ratkaisussa. En kokenut kuitenkaan olevani asiassa Poirot, sillä teoillani ei ollut asiassa mitään merkitystä. Sellaistakin armo voi olla. Vaikka ympärillä velloo ja myrskyää, on rohkaisevaa, että ymmärtää olevansa silti rakastettu. Kokemani jälkeen olen pyrkinyt kehittämään edelleen armonlukutaitoani.
Armo on mahtava juttu! Kirkon piirissä armo määritellään Jumalan rakkaudeksi ja hyvyydeksi. Määritelmiä löytyy lukuisia, ihan niin kuin kirkkokuntiakin. Meillä itse kullakin on oikeus kokea asia omalla tavallamme, mutta onhan se nyt hullua pyristellä sitä vastaan, että joku pitää sinusta todella huolta ansaitsit sinä sitä sitten tai et.
Aikojen muuttuessakin armo elää ja voi hyvin. Siitä ovat todisteena ajasta aikaan elävät kansanperinteen viisaudet ja Tänään Suomi Love -ohjelmassa Apulanta päätti laulunsa sanoihin:
”Vaikka tahtoisin kieltää
koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää”.
Tapani Pietilä