Jyryllä suuria kokoonpanomurheita

Epäonni ja yhteensattumukset ovat pilanneet Lempäälän Jyryn aikeet päästä huipentamaan lentopallokautensa miesten kakkossarjassa kevään nousupudotuspeleihin. Kun pelattuna on 12 ottelua, näyttää Jyryn saldo siltä, että voittoja on kahmittu kuusi kappaletta ja tappioita on saman verran. Sarjasijoitus, kun kaksi ottelua on jäljellä, on neljäs.

Kun kaksi parasta pääsee pudotuspeleihin, on Jyryn sauma kivuta sarjakakkosen Vilppulan Tähden ohi enää suht’ teoreettinen, jos toki mahdollinen. Sarjan voittanee hyvän sesongin pelannut Pälkäneen Luja-Lukko.

Viimeisimpiin peleihin on kuusikon kokoonsaanti ollut työlästä. Armeija, sairastumiset ja muut poissaolot ovat verottaneet kokoonpanoa. Pelataan rennosti sarja loppuun ja ynnätään loppusijoitus sen jälkeen, tiivisti valmentaja Kari Nieminen mietteensä kauden loppumetreillä.

Hollolaan otteluun Salpista vastaan Jyry värväsi Kisasta 57-vuotiaan keskitorni Juha Tulosen pelaamaan, kun muuten ei kuusikollista pelimiehiä olisi kasaan saatu. Jyry taisteli sielläkin urhoollisesti, mutta taipui lopulta 1–3-tappioon. Yleispelaaja Saska Saren on ollut ahnein pisteiden tekijä viimeisimmissä otteluissa.