Jo kolmella vuosikymmenellä käydyt yhdistymispuheet ovat nyt totta.

Lempäälän lentopallo kokee historiallisen myllerryksen – Lempo-Volley yhdistää kaksi pitkäikäistä perinnetoimijaa

Lempo-Volley

Lempo-Volley on uusi lempääläinen lentopalloon ja beach volleyhyn keskittyvä urheiluseura, johon keskittyy Lempäälän lentopalloharrastaminen tulevaisuudessa. Pitkään Lempäälän Jyry ja Lempäälän Kisa toimivat rinnakkain lentopallon saralla.

Vuosikymmeniä kestäneet puheet yhdistymisestä saivat konkreettista tuulta alleen vuoden 2018 puolella, ja nyt yhdistymisessä ollaan maalissa. Lempo-Volley Lempäälä ry perustettiin tammikuussa 2019 ja julkistettiin kaikelle kansalle lauantaina, vaikka uusi seura olikin ollut jo julkinen salaisuus alkuvuoden.

Lempo-Volleyn side Lempäälän lentishistoriaan ulottuu pitkälle, vaikka seura itsessään on tuore. Uuden logon alle yhdistyvissä Jyryssä ja LeKissä lentopallolla on pitkät perinteet. Jyryssä lentopallo alkoi 1946, Kisassa 1955. Puheita yhdistymisestä on käyty pitkään eri volyymeilla – jo 90-luvulta lähtien. Viimein molemmat tahot olivat valmiita todella lyömään hynttyyt yhteen.

 

Lempo-Volleyn hallitus. Vasemmalta Tommi Roininen, Sauli Silpo, Minna Vääri, Päivi Jokinen, varapuheenjohtaja Ossi Vesanen ja puheenjohtaja Harri Montonen. Kuva: Antti Raunio

Lempo-Volley ryntää heti suurseurojen luokkaan lentopallopiireissä. Kun lasketaan yhteen viime kauden Jyryn ja LeKin lisenssipelaajat, olisi Lempo ollut 213 pelaajalla peräti Suomen kolmanneksi suurin seura. Joukkueita Lempolla on alusta asti lähes 20, kun kaikki Jyryn ja Kisan juniorit sekä aikuisten toiminta siirtyy uuden nimen alle.

Uutta seuraa lähtee vetämään puheenjohtajana Harri Montonen, joka oli isossa roolissa synnytysprosessissa.

– On ollut hienoa huomata Lempäälän lentopallokenttäväen sitoutuminen uuteen seuraan, taustoihin on löytynyt molempien vanhojen seurojen puolelta uusia vastuunkantajia, uusilla ideoilla. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on, että tämä yhdistyminen olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Yhdistymisen taustalla on asioiden yksinkertaistaminen ja toimijoiden työn helpottaminen. Esimerkiksi perheessä tyttö- ja poikajunnut ovat jatkossa samaa seuraa, mikä helpottaa lajin parissa toimimista. Lentopalloväki halusi, että toiminta olisi joustavampaa, ja siitä syntyi ajatus toimintojen yhdistämisestä yhden lipun alle.

Seuraväki kertoo, että vanhassa toiminnassa on ollut paljon hyvää, joka säilytetään, ja otetaan hyviä toimintatapoja käyttöön koko seurassa. Samalla on mahdollisuus kehittää uusia hyviä asioita, jolla toimintaa saadaan vielä paremmaksi.

Lempo-Volleyn julkistustilaisuus pidettiin näyttävästi Ideaparkin keskusaukiolla, puhumassa oli muun muassa Lentopalloliiton urheilutoiminnan johtaja Sami Heikkiniemi. Kuva: Jani Huurne

Lempo-Volleyn ensimmäiset viralliset pelajaat: 1-sarjan sopimuspelaajat Jyri Niemi, Tommi Nieminen, Verneri Halttula ja Kasper Pennanen. Kuva: Jani Huurne

Lempo-Volley nousee heti kokoluokassa Suomen suurimpien joukkoon, kertoo puheenjohtaja Harri Montonen. Kuva: Jani Huurne

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.