Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
Kirjailija, esseisti Matti Mäkelä ei tietääkseni koskaan käynyt Lempäälässä. Sen sijan hän on ajanut satoja kertoja junalla Lempäälän läpi. Jos miehelle olisi suotu elinpäiviä kymmenenkin vuotta lisää, olisi hän varmasti käynyt tutkimassa muuattakin maalla asumisen paratiisia Lempäälän Kuismantiellä.
Viimeisen kerran olimme yhteyksissä menneen juhannuksen paikkeilla. Olisin käynyt Mattia morjestamassa hänen paratiisissaan Polvijärven Nivanjoella, mutta hänellä oli tiedossa sairauteen liittyviä operaatioita. Seuraavan kerran kuulin Matista, kun radiouutiset kertoivat hänen kuolleen. Niin väärin! Tuo mies jos kuka olisi ansainnut parikymmentä leppoisaa vuotta, jolloin olisi huumorilla kommentoinut maailman menoa ja fanaattisuuden uusia muotoja.
Rekisteröin Matti Mäkelän ensimmäisen kerran lukiessani kirjaa Hanhet (1983). Seuraava noteeraamani asia oli lisensiaattitutkimuksesta editoitu Suuri muutto (1986), joka tarkastelee maaltamuutosta kertovaa kirjallisuutta. Siitä lähtien kaikki: Sääkirja, Ohitusleikkaus ja nämä muut Mäkelät. Nautinto oli myös lukea hänen kirjallisuuskritiikkejään sekä Helsingin Sanomista että Aamulehdestä. Kriitikon työtä hän vertasi palavien puiden kohentamiseen: ei voimalla roiskien eikä paloa sammuttaen, vaan kepillä varovasta puita siirtäen, että praasu paranisi. Kriitikon tehtävä oli johdattaa lukija kirjan ääreen, ei kirjoittaa arvosteltavaksi saatua kirjaa kuvitteellisesti uudelleen.
Varsinaisesti tutustuin Matti Mäkelään kylätoiminnassa, Suomen Kylät ry:n tapahtumissa, kokouksissa ja kylätoimintajaostossa.
Matti oli Pohjois-Karjalan kylien puheenjohtaja ja kylätoimintaliikkeen sanavalmis edustaja. Hän kelpasi edustamaan kyliä niin eduskunnassa kuin maan parhaimmiston järjestämissä väittelyissä. Yhdessä tuumin haastoimme silloisen kylätoimintaliikkeen johdon, koska halusimme toimintaan järjestöllisiä muutoksia ja lisää yhteistyökykyä. Tuo hävitty operaatio johti myös Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisemaan pamflettiin nimeltä Kylien tulevaisuus. Siinä kerrotaan se, mitä helsinkiläisenkin tulisi ymmärtää Suomen maaseudusta ja kylistä.
Kun Matti Mäkelä väitteli tohtoriksi pari vuotta sitten suomalaisia kulttuuriskandaaleja koskevalla väitöskirjallaan, olin paikalla Joensuussa ja karonkassakin. Väitöstilaisuus oli lämminhenkinen, mutta täsmälleen tieteen sääntöjen mukainen. Väitöskirjansa lopputuloksen Matti jonkun verran myöhemmin tiivisti ohimennen lausumassaan sivulauseessa siihen lohdulliseen paradoksiin, että kulttuurikiistoissa skandaalin tekijällä ja skandaalista loukkaantuvilla on kuitenkin jokin yhteinen arvoulottuvuus, joka mahdollistaa ymmärretyksi tulemisen. Jos et mitään ymmärrä toisen provokaatiosta, et osaa loukkaantuakaan.
Matti kutsui nyt keväällä muistelmiensa Pitelemätön julkistamistilaisuuteen, mutta oma kirjaprojekti oli silloin ankarimmillaan, enkä tullut lähteneeksi. Eipä sitä osannut arvata, että aika oli vähissä. Nyt kaduttaa. Energiaa pursuava, huumorin kulman vakavien totuuksien keskeltä löytävä, nevan äärellä kasvanut pohjalainen talonpoikaisdemokraatti on poissa.
Mutta niin oli tekijämies, että hänet kannattaa muistaa sellaisessakin kunnassa, jossa hän ei koskaan käynyt.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija.
