Kesän aikana meille Vesilahteen on jälleen tullut paljon turistiryhmiä. Heidän kanssaan on tehty tutkimusretkiä Vesilahden pitkään historiaan. Ainakin 673 vuotta historiaa isolla H:lla.
Mikä on muuttunut vuosisatojen kuluessa? Maailma on kadottanut rajansa. Se tapahtui viimeistään 90-luvulla, jolloin millään ei tuntunut enää olevan mitään rajoja. Alettiin elää elämää, jossa mikään ei enää riitä. Toki sadasosasekunnit oltiin keksitty jo muutama kymmenen vuotta aiemmin, mutta elämä ja maailma kadottivat silloin rajansa.
Silloin kun Vesilahden kirkko rakennettiin (v. 1802), tavallisen ihmisen elämä rajoittui omaan perheeseen, sukuun ja kotikylään. Sunnuntaina lähdettiin isolle kirkolle jumalanpalvelukseen ja vähän myös näyttäytymään sekä hoitaman asioita. Käytiin joskus isossa kaupungissa Tampereella myymässä kotitilan tuotteita Laukon torilla. Jotkut harvat ja onnekkaat ”elivät herroiksi” ja päätyivät Helsinkiin asti. Tukholma sijaitsi jo jossakin maailman äärissä… Ameriikasta puhumattakaan. Tavallisen ihmisen elämä oli ihan käden ulottuvilla. Oltiin Me ja jokaiselle löytyi oma paikkansa.
Sitten tuli tämä nykyaika, jossa Me ja Meidän kylä ei enää riittänytkään. Tavoitteeksi tuli kasvaa rajattomaksi Minuksi, jolle kaiken tuli olla mahdollista ja saavutettavaa. Rajalliseksi tarkoitettu ihminen kadotti rajansa. Samalla katosi lämpö ja inhimillisyys. Ennen onnellinen ihminen sai elää kotitilallaan ja kotikylässä koko elämänsä tutussa perhepiirissä ja tuttujen naapureiden ympäröimänä. Nykyään äkkiä leimautuu luuseriksi tai peräkamarin pojaksi, jos tyytyy jäämään juurilleen. Onnea tulee lähteä etsimään jostakin kauempaa ja tulevaisuudesta on muodostunut epävarma, hallitsematon ja pelottava.
Liian monelle meistä elämä on muodostunut monimutkaiseksi palapeliksi, jossa itselle vieraita paloja on liian paljon ja jossa itsekin kokee olevansa yksi irtopala muiden joukossa. ”Täällä minun täytyy olla vaikka tänne en kuulukaan ja tänne minua ei ole tarkoitettu”. Elämääni ohjaillaan jostakin ulkopuolelta. Jäljelle jää vierauden tunne. ”Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan” laulettiin jossakin vanhassa biisissä.
Jospa löytäisitkin ympäriltäsi jo valmiin elämän, joka onkin jo sinun näköisesi ja kokoisesi. Olisitkin jo sellaisenasi riittävä ja valmis! Sinun ei tarvitsisi tulla itseksesi vaan riittäisi kun uskaltaisit olla oma itsesi. Joskus kai pitää mennä tarpeeksi kauas, että voisi nähdä ihan lähelle. Tuttu ja turvallinen pieni elämäni riittää.
KirkkoHarri Henttinen
Vesilahdesta
