Sähköpostin joukossa oli muistutus palauttaa erääntyneet kirjat. Pieni PIKI-kirjastojen rutiiniviesti sai pohtimaan, miten hieno instituutio kirjasto oikeastaan on. Se on varmasti yksi ihmiskunnan hienoimpia keksintöjä: varsinkin jos vertaa sitä, miten vähällä rahalla kirjastolaitos tuottaa kaikille avointa sivistystä.
Jos kirjasto olisi vasta nykypäivinä keksitty yhteiskunnallinen idea, moni epäilisi sen toimivuutta. Epäiltäisiin esimerkiksi, että lainattuja kirjoja ei palautettaisi. Epäiltäisiin, että kirjoja varastettaisiin ja myytäisiin kirpputoreilla ja pimeillä markkinoilla. Epäiltäisiin ehkä, että kirjastoon hankittavat kirjat olisivat yksipuolisesti jotakin ajatussuuntaa suosivia.
Kuitenkin kirjasto toimii: on toiminut yli 200 vuotta ennen kuin termiä jakamistalous oli edes olemassa. Alkuun maallisilla johtajilla ja kirkolla oli omat kirjastonsa, mutta pari sataa vuotta sitten ryhdyttiin perustamaan kirjastoja tavalliselle kansalle ja vähäväkisille. Syntyi yleisen kirjastolaitoksen idea, jota kaiketi voi pitää pohjoisen Euroopan innovaationa. Se liittyy kansansivistyksen ja kansalaisuuden ideoihin. Kirjastolaitoksesta väitöskirjansa tehnyt Ilkka Mäkinen pystyy kertomaan koko tarinan tarkasti.
Mutta miksi kirja vaikuttaa ihmiseen sivistävästi, avartavasti, kohottavasti? Kirjaa lukeva asettuu kirjan kautta toisen ihmisen horisonttiin, sen tapahtumiin, sen paikkoihin, tutustuu todellisiin tai mahdollisiin henkilöihin. Tai jos on kysymys tietokirjasta, pääsee tutkimusretkelle tai oppilaaksi kurssille, joka muuten veisi vuoden ja olisi vain hallitsijahuoneiden kuninkaallisen suvun jäsenille kuuluva oikeus. Jos on kysymys dekkarista, sukellat ihmissielun psykologiaan pohtimaan ihmisen motiiveja ja valintoja.
Jokainen kirja avartaa ihmisen henkistä näköpiiriä, laventaa maailmankuvaa ja ymmärtämisen horisonttia. Miten paljon ahtaampia me kaikki olisimme ja miten paljon kevyemmin kaikkien kuplien vietävissä, ellemme olisi lukeneet kirjoja. Kirja on siis kansalaiseksi kasvattava kulttuuriväline. Se tuottaa maailmaan rauhallista aikuisuutta. Kirja herättää lukijan aktiivisen mielikuvituksen ja saa lukijan pohtimaan teemojaan. Opettajilla on suuri vastuu johdattaa lapset kirjojen maailman kansalaiseksi.
Nykyajan kirjastotalot ovat asukkaiden yhteisiä olohuoneita. Kirjojen lainaamisen lisäksi niissä voi lukea lehtiä, kuunnella musiikkia, lainata AV –tallenteita, jopa lainata tauluja. Kirjastossa voi opiskella tai tehdä kirjaston kokoelmiin perustuvaa tutkimusta. Helsingin uuden kirjastotalo Oodin idea on viety niin pitkälle yhteisen olohuoneen suuntaan, että lainattavien kirjojen määrää on jo jouduttu rajoittamaan. Tampereen Metso on niin kovassa ja monipuolisessa käytössä, että taloa jouduttiin remontoimaan ja tilajärjestelmää uusimaan. Jopa Alvar Aallon piirtämä Viipurin kirjasto on kunnostettu Vladimir Putinin ukaasilla ja on kuulemma viipurilaisten suuri ylpeydenaihe.
Muistanpa hyvin sen juopumusta vahvemman tunteen, jota olen kokenut Jyväskylän Yliopiston kirjastossa, jo lopetetun Viikin maatalouskirjaston varastokellarissa tai Tampereen Yliopiston toimittajakoulutuksen takia tarpeellisessa sanomalehtikokoelmassa. Mitä tahansa osaisit kysyä, hyllyillä olisi vastaus. Jos sen vain löytäisi. Siksi summanmutikassa sekaan, sattumaan ja intuitioon luottaen.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
