Käärinliinoista ei merkkejä Aimalassa – luulöydöt tutkittu

Luentoyleisöä oli salin täydeltä. Kuva: Ahti Granat

Käärinliinoja ei ollut säilynyt tutkittaviksi sen enempää arkeologi Juha Ruohoselle kuin osteoarkeologi Anne-Mari Liirallekaan. Lempäälään Aimalan kirkkomaalle vainajat todella haudattiin ilman arkkua ja vain kankaisiin käärittyinä. Arkkuhautaus yleistyi vasta myöhemmin kristillisellä ajalla Suomessa.

Haudoista tehdyt havainnot vahvistavat olettamusta kristillisen ajan kirkon sekä hautausmaan sijainnista Aimalassa, myöhäisintään 1400-luvun alussa. Paikalla oletetaan sijainneen Lempäälän ja Vesilahden yhteinen kirkko. Turun piispa Maunu II Tavast vihki Vesilahdella uuden puukirkon jo vuonna 1422. Lempäälän Telkäntaipaleelle oletetaan oman puukirkon nousseen paria, kolmea vuotta ennen vesilahtelaisten kirkkoa. Vajaat sata vuotta myöhemmin lempääläläisten kirkoksi tehtiin nykyinen kivikirkko.

Juha Ruohonen palasi aiempaan aiheen käsittelyyn parin vuoden takaa. Silloin oli päästy avaamaan muutama oletetun kirkkomaan haudoista. Littusen talon navettarakennus sijaitsee aivan nyt tutkittujen hautojen vieressä. Aimalan kirkosta itsestään ei ole jäänyt sen kummempaa muistijälkeä, yhtä kronikkarunoelmaa lukuunottamatta. Sen löysi Lempäälän entinen kirkkoherra Erik Edner 1700-luvulla Turun maakunta-arkistosta. Kronikassa kuvataan kirkon hävitys tuhopolttona, mikä johti samalla yhteiskirkosta luopumiseen.

Ensimmäinen havainto mahdollisesta kirkon ja hautausmaan paikasta on vuodelta 1952. Ehti kulua peräti 65 vuotta, ennen kuin asiaa päästiin tutkimaan uudelleen ja tarkemmin museoviraston voimin.  Aimalankangas laajempana alueena sen sijaan on tarjonnut useita muita historiallisia löydöksiä menneinä vuosikymmeninä, mikä viestii pysyvämmästä varhaisasutuksesta tuolla alueella. Vertailukelpoista arkeologista tietoa entisen kirkon sijainnista on saatu Aurajoen varrelta. Avattujen hautojen säännönmukainen itä-länsi -suunta on molemmissa paikoissa ollut yksi löydöksen merkitystä lisäävä tekijä.

Nyt avatut haudat eivät olleet syviä, useimmat vain muutamia kymmeniä senttejä pintamaan alapuolella, syvin hieman yli metrin. Maaperässä oli havaittavissa tummia alueita, jotka toimivat löydösten ensimmäisinä vihjeinä.

Kaikkiaan vuoden 2017 kaivauksista voitiin numeroida kahdeksan hautaa, joista osa oli pienten lasten alle metrinmittaisia. Pisimmät haudat olivat aikuisten lähes kaksimetrisiä kaivantoja. Vainajat oli haudattu perikristilliseen tapaan pääpuoli länttä kohti.

Lasten hautojen suuri määrä jo noin pienessä otoksessa kertoo ajan suuresta lapsikuolleisuudesta. Arkeologi Ruohonen huomautti, että jo tuolloin 1200–1300-luvulla hautausmailla oli oma arvojärjestyksensä. Lasten haudat olivat matalampia ja ne sijoitettiin mahdollisesti lähemmäs vainajille varatun kirkkomaan reunoja. Tästä voidaan hänen mukaansa vetää johtopäätöksiä myös koko alueen hautojen sijainnista. Lisäksi tehdyt koeojat saattavat antaa nykyisille teorioille kirkkomaan ja kirkon sijainnista uutta tietoa, kunhan niiden jatkokaivaukset saadaan rahoitettua ja toiminta käyntiin.

 

Juha Ruohonen ja Anne-Mari Liira kertoivat Aimalan oletetun kirkon alueen haudoista ja luulöydöksistä. Kuva: Ahti Granat

Lisäkaivauksista saadut luulöydöt, pääkallot sekä osa suurista putkiluista lähetettiin jatkotutkimuksia varten Ruotsiin. Tuloksista voitiin asiantuntija Anne-Mari Liiran mukaan päätellä kolmeen hautaan liittyneen alle 3–8-vuotiaiden lasten jäänteet. Yksi haudoista oli todennäköisimmin aikuisen naisen.

Liira huomautti, että luuanalyysin tutkimusmetodeina ovat silmämääräisen arvioinnin ohella röntgenkuvaus, isotooppianalyysi sekä dna-tutkimus. Yksittäisiä vainajia jäänteineen olisi löydettävä vielä muutama lisää, jotta dna-määritys olisi tieteellisesti riittävä. Sama koskee muitakin tarkempia ajoitusmenetelmiä, joten jatkokaivaukset ovat tuossakin mielessä hyvin toivottavia.