Pieni lapsi janoaa äidin katsetta ja huomiota. Hiekkalaatikot, uimarannat, jalkapallokentät, skeittiparkit, leikkipuistot ja hoplopit ovat olleet täynnä lapsia, jotka huutavat sivummalla istuvalle äidilleen: ”Äiti, kat(s)o mua! Äiti, kat(s)o, mitä mä osaan! Äiti, kato! Äiti!”
Ja äiti nostaa katseensa ja katsoo, hymyilee ja huomaa. Väsyneenäkin äiti lopulta katsoo. Katsoo sen sadannenkymmenennenkin kerran ja huomaa. Kehuu, nostaa peukkua ylöspäin – ja katsoo.
Vuodet vierivät, korona rajaa elämän liiankin pieneen ympyrään, työelämä ja ruuhkavuodet pyörittävät, lapset kasvavat. Pyynnöt muuttavat muotoaan, katsomisen kohteet vaihtuvat ja harvenevat, mutta sama toive on edelleen isoksi kasvaneenkin lapsen päässä: ”Äiti, kato!”
Jokainen meistä janoaa nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunnetta. Että joku näkisi, kuuntelisi, katsoisi. Jokainen meistä (äideistä) on ollut tilanteessa, jossa ei jaksaisi kiinnostua, keskittyä, kuunnella tai katsoa. Rakaskin ihminen voi tuntua taakalta ja rasitteelta. Vuoden äiti -palkintoa ei ole tulossa.
Jumala sanoo Raamatussa valitulle kansalleen ja sinulle ja minulle tänään Jesajan kirjan 49.luvun, 15-16 jakein: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.”
Rakkaus ei lopu, vaikka äiti väsyisi. Jumala jaksaa, vaikka äiti väsyisi. Jumala rakastaa ja katsoo (myös väsynyttä) äitiä. Jumala katsoo myös äiditöntä lasta. Jumala rakastaa myös äiditöntä lasta.
Kiitos, äiti, kun katsoit ja katsot. Haluan, että näet, kun onnistun. Kiitos, että olet kiinnostunut minusta ja tekemisistäni myös silloin, kun en onnistu. Ja tiedän, että vaikka sinä väsyisit, Jumala katsoo minua. Jumala kääntää katseensa minun puoleeni ja on minulle armollinen.
Merja Viljanen
Vesilahden seurakunnan nuorisotyönohjaaja
