Kesä on kohta kauneimmillaan ja koronarajoituksia höllennetään, mutta lempääläläinen tietokirjailija Juha Kuisma muistuttaa Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjassa ilmestyneessä kirjassaan Paikallinen ilmastopolitiikka ilmastonmuutokseen liittyvästä isosta kuvasta: Ajaudumme ennen pitkää maailmanmittaisesti supistuvaan talouteen, jossa epävarmuudet kasvavat. Kohtaamme ekologisia katastrofeja, pakolaisaaltoja, rajat kiinni -tilanteita, selkkauksia ja taistelua luonnonvaroista.
Pamfletinomaisessa kirjassaan Kuisma sanoo, että ilmastonmuutosta ei torjuta sillä, että lihansyönnistä luovutaan, autot vaihdetaan sähköautoihin ja metsistä tehdään hiilinieluja. Eikä ilmastotoimiin pidä pakottaa, vaan ohjata niihin vapauteen perustuvilla valintapoluilla. Taloudellista ajatteluakaan ei saa sivuuttaa ilmastomuutoksen torjunnassa, johon on nyt syytä kuntienkin tasolla ryhtyä.
Jo aiemmin työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusarjassa Kohti biotaloutta – biotalous konseptina ja Suomen mahdollisuutena -teoksen kirjoittanut Kuisma korostaa, että kunnat tarvitsevat ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun ilmastopolitiikkaa, joka johtaa kiertotalouden kautta bioteknologiaan ja nykyistä laajemmin ymmärrettyyn biotalouteen.
Se ei yksin riitä, vaan kuntien pitää eri tavoin varautua toteutuviin riskeihin eli kasvattamaan resilienssiään. Resilienssi tarkoittaa kriisinkestävyyttä, kestokykyä, joustokykyä, palautumiskykyä, uusiutumiskykyä.
Kolmanneksi kunnissa tarvitaan tietoinen siirtymä energiankäytössään fossiilisista non-fossiilisiin. Kuisman mukaan koko ilmastonmuutoksen alkusyy on öljyn, hiilen, maakaasun ja tarpeettoman turpeen käyttö. Niihin ja juuri niihin pitäisi aivan ensimmäiseksi puuttua. Niin yksilön tasolla kuin koko kunnankin toiminnassa.
Sen sijaan, että kaikkien pitäisi ryhtyä ajamaan sähköautoilla, liikenteeseen pitäisi tuoda erilaisia uusiutuvuuden ehdot täyttäviä käyttövoimaratkaisuja.
Sen sijaan, että kunnan pitäisi poistaa kouluruuasta maito tai liha, pitäisi kiinnittää huomiota maidon ja lihan tuotantotapaan ja pyrittävä puolittamaan kaiken kouluruoan hiilijalanjälki.
Kuluttajille laadittuihin hiilijalanjälkilaskureihin sisältyy Kuisman mukaan harha, eikä kuntien pidä niihin laskureihin nojatakaan ilmastopoliittisia päätöksiä tehdessään. Kunnat tarvitsevat oman ilmastotietodiagnostiikan. Onko esimerkiksi Ideaparkiin suuntautuvan liikenteen ilmastopäästöt laskettava Lempäälän vai kunkin asiakkaan kotikunnan taseeseen?
Niin, Kuisman mielestä olisi paikallaan kuvata kunnan hiilipoliittinen suoriutuminen taseena.
– Näin se kunnat, joiden alueella olisi runsaasti metsää, luomumaatalouden keskittymä, tuulivoimapuistoja tai moderni ekoteollisuuden symbioosi, tulisivat valtakunnallisessa hiilipolitiikassa reilummin kohdelluiksi, Kuisma ehdottaa.
Jokaista kaava- ja rakennusluparatkaisua pitäisi Kuisman mukaan arvioida kunnissa siinä valossa, ”salliiko ratkaisu kestävän asumisen kaikissa mahdollisissa maailman tulevaisuuksissa”.
Suomen ja sen kuntien on Kuisman mukaan hyvä varautua tulevaisuuden vaihtoehtoihin: vallitsevaan vapaaseen maailmankauppaan, supistuvaan talouteen ilmastonmuutoksen oloissa, pelkästään kansalliseen tuotantoon perustuvaan talouteen ja vuosia kestävään pakotettuun rajat kiinni -tilanteeseen.
Kaikesta maailman käyttämästä energiasta yli 80 prosenttia on fossiilista. Vaikka kymmenen fiksuinta valtiota – Suomi mukaan lukien – tekee kaiken tarpeellisen ilmastomuutoksen torjumiseksi, etenee ilmastonmuutos yli tavoitteeksi asetetun 1,5 asteen tason. Ratkaiseva muutos pitäisi Kuisman mukaan tehdä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se ei nykytietoisuudella onnistu.
Mitä kunta sitten voi paikallisesti tehdä ilmastomuutoksen hillitsemiseksi? Tehokkain toimi Kuisman mukaan on muuttaa kaukolämpötuotanto uusiutuviin energialähteisiin perustuvaksi.
Kunnan ei kannata jäädä odottelemaan, josko joku biokaasualan yrittäjä investoisi biokaasulaitokseen, vaan kunnan kannattaa kaavoituksessa varautua siihen, että laitoksille tarvitaan sijoittumispaikat. Kunta voi myös itse olla biokaasulaitoksen omistaja.
Uusia asuinalueita rakennettaessa kuntien pitäisi Kuisman mukaan rohjeta päättää, että mahdollisimman suuri osa kunnan alueella tapahtuvasta kerrostalo- ja pientalorakentamisesta perustuu puuhun.
– Puutalot ja puukerrostalot sekä puusta tehdyt teollisuushallit sekä kevyen liikenteen sillat sitovat hiiltä sadoiksi vuosiksi, kirjoittaa Kuisma todeten, että vielä ei kunnolla ymmärretä, että betoni on ominaisuuksiltaan ”todellinen ilmastorikollinen”.
Kuisma muistuttaa, että kuntien talousmetsät ovat hiilinieluja samassa suhteessa kuin koko maankin talousmetsät.
Julkaisu on luettavissa tästä.
Kylä paras asumismuoto
Paikallista ilmastopolitiikkaa kirjoittaessaan Juha Kuisma vakuuttui resilienssi-näkökulman tärkeydestä. Ilmastokeskustelu kiertää hänen mukaansa osin väärillä urilla niin kauan kuin sen merkitystä ei laajalti oivalleta. Siksi Kuisma toivookin, että kaavoittajien koulutuksessa näköala laventuisi.
– Parasta resilienssiä on kylissä asuminen. Potentiaalisesti haavoittuvimpia ovat kaikki pelkästään sähköön perustuvat järjestelmät. Ja non-fossiilisen yhteiskunnan tärkein edellytys on koko maan kattava valokuituverkko.
– Systeemiteoreettisesti kaupunki elää kokonaan ulkoisten panosten varassa. Jos kaupungin ympärille tehtäisiin rajaus, jossa kaikki sisään menevä materia ja energia mitattaisiin ja myös kaupungista väistämättä ulos tuleva epäjärjestys laskettaisiin, saataisiin ns. kaupungin aineenvaihdannan tase. Tällaista ei kuitenkaan haluta laskea. Maalaiskunnassa uudistuvilla luonnonvaroilla on paljon suurempi rooli. Maalaiskunnilla on resilienssiä, jota kaupungista puuttuu. Hiilensidonta on kaupungissa käytännössä mahdotonta, se tapahtuu maalla. Esimerkiksi Lempäälän kohdalla moottoritien hiilipäästöt ovat vain vähäiseltä osin Lempäälän aiheuttamia. Näissä kuntien välisissä vertailuissa on ihan järjettömyyttäkin. Eräässäkin ympäristöhallinnon mittarissa kunnan hiilijalanjälki on sitä suurempi, mitä enemmän siellä on maataloutta!
Yksittäinen kunta voi Kuisman mukaan hyvinkin tehdä omanlaistaan, erinäköistä ilmastopolitiikkaa kuin valtio, koska kunnalla on itsehallinto ja kunnan toimiala on yleinen. EU-direktiivit ovat useinkin kotimaista käytäntöä väljempiä.
– Kunta voi niin päättäessään olla hyvinkin edelläkävijänä vaikkapa ilmastopolitiikassa. Ruotsissa Växjön pikkukaupunki päätti, että kaikki rakennukset rakennetaan puusta ja sai Euroopan mittaista kuuluisuutta.
– Kunta toimii valtiota paremmin, joustavammin ja täsmällisemmin, koska sillä on paras tieto paikallisista olosuhteista. Valtio luo yleiset puitteet. Molempia toimintatasoja tarvitaan – ja siinä välissä tarvittaisiin myös maakunnan kokoista maakuntahallintoa.
Kuisman mukaan kunnan alueella on kolme tapaa toimia kuntalaistensa ohjaamiseksi ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ensinnäkin se, mitä kunta kuntaorganisaationa tekee oman toimintansa sisällä. Toiseksi se, mitä kunta sallii ja mihin ohjaa yhdyskuntarakenteen, asumisen ja elinkeinojen kehittämistä.
– Kolmas taso on kuntalaisten, asukkaiden ja yritysten tietoisuuden taso, joka itse asiassa on voimakkain taso: hyvät asiat toteutuvat vauhdilla, jos tuhannet kuntalaiset käyttävät omaa rahaansa ympäristöinvestointeihin. Vaikkapa uusiutuvaan energiaan.
Lempäälä on investoinut valtakunnan verkosta riippumattomaan energiayhteisöön, jonka alueella sähkön toimitusvarmuus on kolminkertainen valtakunnan verkkoon verraten. Kuisma kuulun Lempäälän Energia Oy:n hallitukseen ja on voinut läheltä seurata Lemene-hanketta.
– Hanke on edelläkävijähanke ja hiukan aikaansa edellä.
Kun Lemene sai työ- ja elinkeinoministeriöltä kärkihanketukea, silloin julkaistun hakuohjelman puitteissa, oli Kuisman mukaan itsestään selvänä oletuksena, että Lemene saa suljetun sähköverkon luvan tai suunnilleen samaa tarkoittavan energiayhteisön statuksen. Energiavirasto ei kuitenkaan lupaa ole toistaiseksi myöntänyt.
– Arvioni mukaan sähkön siirtoverkon monopolinhaltijan voimakkaan juridisen lobbauksen takia. EU:n voimassa olevat direktiivit eivät luvan myöntämistä estä, päinvastoin Lemenen kaltaisia hankkeita tarvitaan paikallisen uusiutuvan tuotannon edistämiseksi. Asian roikkuessa joka kuukausi menetämme ennalta laskettua toimintatuloa.
