Lempäälän kunnan asukkaat jaetaan kolmeen uuteen terveyskeskusalueeseen

Väestövastuualueet korvautuvat kolmella uudella alueella. Ne ovat rautatielinjan jakamat Lempoinen itä ja Lempoinen länsi sekä Kulju. Uudet aluerajaukset astuvat voimaan 31. elokuuta. Karttakuva: Lempäälän kunta

Lempäälän kunnan terveyspalveluissa luovutaan käytössä olleesta väestövastuujärjestelmästä. Sen tilalle on elokuun lopusta alkaen käynnistymässä uusi malli, jossa Lempäälä jaetaan kolmeen alueeseen. Kullakin alueella on palveluita tuottamassa oma tiiminsä, johon kuuluu kolmesta viiteen lääkäriä ja hoitajaa.

Lempoinen jakaantuu itäiseen ja läntiseen alueeseen. Junarata toimii rajana itäisen ja läntisen alueen välillä. Kolmas alue on pääosin nykyinen Kuljun terveysaseman alue, lukuun ottamatta pientä siirtymää Vanattarassa etelän suuntaan. Siirtymän myötä raja ei kulje enää tiiviin asuinalueen keskeltä, vaan sen eteläreunasta. Vallinmäentien asukkaat kuuluvat vielä Kuljun terveysaseman alueeseen.

 

Uudessa mallissa kullakin alueella on oma ajanvaraus- ja neuvontanumeronsa, johon vastaavat kyseisen alueen tiimin hoitajat ja osin myös lääkärit. Puhelimeen vastaava henkilö hoitaa mahdollisuuksien mukaan potilaan asian valmiiksi asti. Tavoitteena on, ettei asiakkaan tarvitse selittää asiaansa moneen kertaan eri ammattilaisille.

Jos vastaanottokäynti on tarpeen, asiakas voidaan ohjata esimerkiksi suoraan fysioterapeutin, hänen puheluunsa vastanneen hoitajan tai jonkun oman tiimin lääkärin vastaanotolle. Satunnaiskävijälle, eli henkilölle, jolla on jokin yksittäinen hoidon tarve, tarjotaan aikaa sille tiimin lääkärille, jolla on ensimmäisenä vapaa aika.

Jos henkilöllä on pitkäaikaista hoitoa ja seurantaa vaativa oire tai sairaus, hoidon jatkuvuus pyritään mahdollisuuksien mukaan säilyttämään samalla hoitajalla ja lääkärillä.

 

Myös neuvolan terveydenhoitajat jakautuvat jatkossa uusien alueiden mukaisesti. Aluemuutokset eivät noudata kokonaisuudessaan vanhojen väestövastuupiirien rajoja, eli myös osalla neuvola-asiakkaista lääkäri ja oma terveydenhoitaja vaihtuvat.

Uuden järjestelmän käynnistyminen aiheuttaa kunnassa lisätyötä ja sitä kautta haasteita aikojen riittävyydessä, mutta pidemmän päälle uusi mallin on tarkoitus tasata hoidon saatavuutta koko kunnan alueella ja sujuvoittaa hoitoon pääsyä. Jatkossa yksittäisen työntekijän poissaolon tai vaihtumisen ei pitäisi aiheutta katkosta hoitoon pääsyssä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?