Vesilahden kunnan järjestämässä Lammasniemipäivässä kävi selväksi se, miten vastakkainen näkemys kuntalaisilla ja kaavan laatijoilla on virkistysalueesta.
Niin ympäristöministeriön kuin kuntalaistenkin mielestä virkistysalueet ovat luontoympäristöä, joka lisää liikuntaa ja edistää fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Suurin osa suomalaisten ulkoilusta kohdistuu lähivirkistysalueille ja lähireiteille. Runsas kolmannes aikuisten liikunnasta tapahtuu luonnossa, joka tuottaa lisäarvoa liikunnalle.
Kaavoittajan mielikuva virkistysalueesta oli toisenlainen: tapahtumapaikka, jossa on erilaista toimintaa. Tällaisia paikkoja voi tehdä talojen väliin tai vaikka sisähalleihin.
Nyt virkistysalueet tullaan pilkkomaan omarantaisilla asuintonteilla. Ei vain Lammasniemessä ja Anttilanniemessä vaan myös Koivurannassa. Koivuranta on mainittu kaavoituksen yhteydessä suullisesti kahdessa kunnan yleisötilaisuudessa, mutta myös aikaisemmissa pöytäkirjoissa ja Elyn neuvottelumuistiossa.
Vaikka kunnilla on kaavoitusmonopoli, ei se kuitenkaan anna lupaa kaavoituksen mahdollisten haittavaikutusten huomiotta jättämiseen. Virkamiesten kuuluu noudattaa lakia, heillä ei ole oikeutta lain tulkintaan. Vähäisetkin muutokset virkistysalueitten käyttötarkoituksiin vaatisivat yleiskaavan, maakuntakaavan ja muiden kaavojen muutoksen. Kaavoilla on muutakin merkitystä kuin “suuntaa antava”. Ne ovat määräyksiä.
Rakentamattomia virkistysalueita on vähän. Ne ovat virkistysalueita ja niitä pitää kehittää virkistysalueina, eikä rakennuspaikkaisina ”pääasiallisina virkistysalueina”.
Vesilahdessa on kymmeniksi vuosiksi eteenpäin tontteja kaavoitettuna, silti kunnassa nähdään virkistysalueiden arvo vain rakennuspaikkoina. Eihän se näin voi olla. Eikö olisi hyödyllisempää tehdä yhteistyötä jo kaavoitettujen alueitten omistajien kanssa tonttien markkinoinnin edistämiseksi?
Se mikä on myyty, on lopullisesti menetetty, eikä sitä enää voi virkistystarkoitukseen käyttää tai kehittää.
Eero Suojanen
