Filosofiset valtioteoriat alkavat yleensä yhteiskuntasopimuksesta. Miten se tehtäisiin ja mitä asioita siihen sisällytettäisiin? Erilaisia vastauksia antavat muun muassa John Locke, Thomas Hobbes, J-J Rousseau, John Rawls ja Robert Nozick. Listaan voisi vielä liittää erään tukholmalaisen papin, jonka nimi oli Olaf Pettersson. Hänet tunnemme nimellä Olaus Petri. Siis hän, joka opetti mielivaltaista kuningastaan: ”Maa on lailla rakennettava.”
Mutta ennen yhteiskuntasopimusta tarvitaan jokin prosessi, tapahtumasarja, jolla määritellään, ketkä ovat sopimuksen osapuolia. Filosofi G.W.F. Hegel kuvaa tätä vaihetta historiallisella kuvalla ihmiskunnan alkuhämärästä: eräänlaisella alkumyytillä. Kaksi vaeltavaa soturia kohtaa toisensa ja ryhtyvät taisteluun. He kamppailevat verisesti kaikilla mukanaan olevilla aseilla, tuntikausia uupumukseen asti. Molemmat vaativat toisiltaan samaa: ”Tunnusta minut!”. Siis tunnusta, että minä olen herrasi ja sinä olet minulle alamainen. Näin taistelu jatkuu tasaväkisesti ilman ratkaisua, kunnes molemmat uupuvat ja läkähtymäisillään tunnustavat vastavuoroisesti toisensa. Maailman ensimmäinen sopimus, tasavaltaisen valtion alku, on solmittu ja syntynyt.
Tunnustetuksi tulemisen tarve on osa meidän kaikkien psyykeä. Hegel löysi sen kreikkalaisesta filosofiasta, jossa thymos on se sielunosa, joka kaipaa arvostetuksi ja kunnioitetuksi tulemista. Hegel itse koki elämyksellisesti tuon seikan seuratessaan 1806, miten Napoleon joukkoineen ratsasti hänen yliopistokaupunkinsa läpi heti Jenan taistelun jälkeen. Filosofi ei nähnyt pientä miestä hevosen selässä, vaan Ranskan vallankumouksen aatteiden ratsastavan voittoisasti Saksaan ja oivalsi vapausaatteiden leviävän ajan mittaan kaikkialle maailmaan. Ja näin on käynyt.
Parikymmentä vuotta sitten Francis Fukuyama julisti, että ”historiaa loppuu”, koska sosialismi valtiojärjestelmänä oli sortunut ja läntinen liberaali maailmanjärjestys oli voittamassa. Hän näki, että historian kulkua pitää kaikkialla käynnissä thymoottinen motiivi – siis arvostetuksi ja tunnustetuksi tulemisen tarve. Demokratia on pysyvästi voittava valtiomuoto, koska se antaa suurimalle mahdolliselle joukolle arvostetuksi tulemisen kokemuksen.
Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin Fukuyama on korjannut tilannearviotaan. Politiikan ääri-ilmiöt kuten fundamentalismi, populismi, ISIS -kalifaatti, anti-islamismi, Donald Trump ja brexit osoittavat, että thymoottinen motiivi voi johtaa myös muuhun kuin kypsään kansanvaltaan. Itse asiassa voimme havaita politiikkaa tutkiessamme, että jokaisen puolueen ytimessä on yhteisesti koettu arvostetuksi tulemisen tarve. Siihen liittyy myös väite, että jokaisella puolueella on annettavanaan muulle yhteiskunnalle joku suuri oivallus, jota muut eivät vielä ymmärrä. Niin sanottu identiteettipolitiikkakaan ei ole ihmisten huijausta, vaan se lupaa kannattajilleen arvostetuksi tulemisen kokemuksen.
Jokainen ihminen kokee sisäisen minuutensa arvokkaaksi. Jos ulkoiset järjestelmät eivät osaa sitä ilmaista ja arvostaa, syntyy ääriliikkeitä. Thymoottinen motiivi puhuu yhä politiikassa.
Juha Kuisma
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
