Koronatartuntojen määrä nousi Lempäälässä yhdellä – ”Jos lieviäkin oireita tulee, kannattaa heti hakeutua koronatestiin”

Todettujen koronatartuntojen määrä Lempäälässä on noussut yhdellä. Varmistettuja koronatapauksia on nyt 22. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen karttasovellukseen luku ei vielä maanantai-iltapäivänä 2. marraskuuta ole päivittynyt.

– THL:n kartta päivittyy jälkijunassa reaaliaikaiseen tietoon verrattuna, tartuntataudeista vastaava lääkäri Noomi Suuronen muistuttaa.

Lempäälässä on ollut kevään ja syksyn aikana vahvistettuja koronatapauksia yhteensä 22, joista syksyn ajalta on 15.

Viimeisin tartunta on tapahtunut viime viikon aikana, ja se liittyy Suurosen mukaan aiempiin tartuntaketjuihin.

Noomi Suuronen painottaa, että testiin on hakeuduttava lievissäkin oireissa.

– Jos lieviäkin oireita tulee, kannattaa olla meihin herkästi yhteydessä ja heti hakeutua koronatestiin, että mahdolliset tartuntaketjut saadaan katkaistua. Näytteenotto toimii hyvin Lempäälän terveysaseman drive in -pisteellä ja Tampereen Pirkkahallissa, minne lempääläiset voivat iltaisin ja viikonloppuisin mennä testattaviksi, Suuronen sanoo.

 

Lempäälän koronapuhelin 041 730 3436 palvelee arkisin 8-15 ja viikonloppuna klo 12-18. 

 

Lue myös:

THL: Lempäälässä yksi uusi koronatapaus – seurausta aiemmista tartunnoista

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?