1920-luvun alkuvuosina Time-lehden avustajiin kuulunut romanialaissyntyinen kulttuurikirjoittaja Konrad Berkovici otti tehtäväkseen kirjoittaa kirjan Yhdysvaltain ei-anglosaksisista kansanryhmistä. Kirja julkaistiinkin vuonna 1925 nimellä ”On New Shores” (Uusilla rannoilla). Teos kertoo muun muassa puolalaisista, tshekeistä, dalmatialaisista, kroatialaisista, saksalaisista, hollantilaisista, tanskalaisista ja suomalaisista.
Berkovici kertoo matkustaneensa ”päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta kaupungista kaupunkiin, kylästä kylään, osavaltiosta osavaltioon.” Vaikka Berkovici kirjoitti kaikkiaan 35 kirjaa, tuli juuri tästä kirjasta aiheensa takia suosittu opas Amerikan etnisen kirjon ymmärtämiseen.
Hän kuvailee Amerikassa tapahtuvaa kehitystä ”kulttuurialkemiaksi”. Maa on kuin upokas, jonka tyynen pinnan alla monista Euroopan maista peräisin oleva toisistaan eroava väestömateriaali sulaa yhdeksi. Sulaa, vaikka jokainen ryhmä vastustaa tuota sulamista.
Tässä kirjassa on kokonainen luku Minnesotan suomalaisista. On surullista, että juuri suomalaisia koskeva jakso on malliesimerkki etnisistä ennakkoluuloista ja niiden synnystä. Jopa suomalaisten asuman paikan nimi – Embarras – vie lukijan ajatukset Hämmennykseen, Sekasortoon.
Berkovicin mukaan juuri suomalaiset vastustavat sulautumista yleiseen amerikkalaisuuteen. Kirjailijan silmään pisti joka paikassa yksi ylimääräinen rakennus, joka ei kuulunut oikean maatilan pihapiiriin. Tämä rakennus oli pieni, neliömäinen hirsirakennus, joka näytti puoliksi maahan uponneelta. Rakennuksessa oli laaja ovi ja pieni ”sokea” ikkuna. Me tiedämme, että tämä rakennus oli sauna, mutta kirjoittajalle sen käyttötarkoitus jäi hämäräksi. Toinen häiritsevä seikka oli, ettei suomalaisten kylissä ollut pääkatua, vaan rakennukset olivat sikin sokin. Suomalaisia leimaa kirjoittajan mukaan ”outlandishnes”, ulkomaalaisuus.
Suomalaisten kanssa puhuessaan kirjailija ei keksi heistä oikein mitään vikaa, paitsi että he ovat puheissaan jossain määrin varautuneita. Hän ei tunnista suomalaista tapaa olla kohteliaasti lauseitten välillä hiljaa. Hänelle ei tule mieleen, että ”kaivoksista maan pinnalle kivunneet” ja viljelijöiksi ryhtyneet suomalaiset saattoivat epäillä kaikenlaisia kysymyksiä tekevää kirjailijaa poliisivoimiin kuuluvaksi.
Sen sijaan Berkovici siteeraa kirjassaan oppaaksi hankkimaansa mister Hallia. Oppaan mukaan on kuulemma olemassa kahdenlaisia suomalaisia. Toiset suomalaiset ovat kunnollisia kristittyjä, jotka käyvät kirkossa eivätkä juurikaan eroa Minnesotassa asuvista norjalaisista, ruotsalaisista ja tanskalaisista.
”Mutta Embarrasin mustat suomalaiset eivät ole kristittyjä ollenkaan. He uskovat noituuteen. Jokaisella perheellä on oma noita-talonsa lähellä talon pihapiiriä. Ja yhtä usein kuin kunnon kristitty rukoilee, yhtä usein nämä mustat suomalaiset käyvät pienissä noitataloissaan. On hassu näky, kun koko perhe, kukin valkoisiin liinoihin kietoutuneena, kulkee näihin pieniin taloihin rukoilemaan jotakin vierasta jumalaa. Nämä mustat suomalaiset ovat kyllä kovia tekemään työtä, mutta me tiedämme heistä tarpeeksi pysyäksemme heistä erillään.” (Me taas tiedämme, että nämä mustat suomalaiset olivat samoja, jotka kävivät sunnuntaisin kirkossa.)
Ennakkoluulojen taustalla on luulo, nimenomaan keskusteluyhteyden puute.
Juha Kuisma
kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
