Lempäälä sulkee tilojaan tammikuun 10. päivään asti, Vesilahti 17. päivään asti

Lempäälä ja Vesilahti jatkavat tilojensa sulkua koronatilanteen vuoksi.

Koronatilanteen hillitsemiseksi Lempäälä ja Vesilahti jatkavat omistamiensa tai hallinnoimiensa tilojen sulkua.

Tilanne on erityisen huolestuttava Lempäälässä, missä positiivisen koronatuloksen saaneita kuntalaisia on yhteensä 112. Eristyksessä on 10 ja karanteenissa 38 lempääläistä.

Viime viikon lopulla Lempäälän kunnan 14 vuorokauden aikainen ilmaantuvuusluku oli 85, mikä on edelleen selkeästi koko Pirkanmaan ilmaantuvuuslukua (66) suurempi.

Koronatilanteen hillitsemiseksi hyvinvointilautakunta päätti jatkaa kunnan tiettyjen tilojen sulkemista Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän suositusten mukaisesti 10. tammikuuta saakka.

Vesilahti päätti 18. joulukuuta jatkaa tilojen sulkua Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston  uuden määräyksen mukaisesti.

 

Lempäälän suljettavat tilat 10.1. asti:

  • Lempäälän kunnan omistamat ja hallinnoimat sisäliikuntatilat. (Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet kuitenkin tur­va­taan.)
  • Kunnan omistamat tai hallinnoimat juhla- ja kokoontumistilat.
  • Nuorisotilat.
  • Yleiset saunat.

 

Vesilahden suljettavat tilat 17.1. asti:

  • Vesilahden kunnan sisäliikuntatilat.
  • Kuntosali. Kunnan kuntosalin käyttöä ei rajoiteta niiltä nuorilta urheilijoilla, joille on myönnetty kuntosalin maksuton käyttöoikeus.
  • Nuorisotila.
  • Kirjasto on käytössä rajoitetusti vain lainaustoimintaa varten. Asiakkaiden käytössä on lehtienlukusali (lehtien lainausta varten), kirjastosali, kirjavarasto ja yleisö-wc. Kokoushuone, neuvotteluhuone ja lasten satunurkkaus ovat poissa käytöstä. Muu oleskelu kirjaston tiloissa on kielletty.

 

 

Lue myös:

Avi jatkaa 10 hengen kokoontumisrajoituksia 17. tammikuuta asti – Päätös koskee konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?