”Jätettyjä, petettyjä, eronneita, karanneita.
Langenneita, ratkenneita, sisimpänsä salanneita…
Kiusattuja, tuomittuja, perintönsä juhlineita.
Kivipohjaan pudonneita, kirottuja tuhlareita…
Kun et kaipaa sääliä etkä saarnaa.
Tai et jaksa täydellisyyden taakkaa.
Tule luoksemme.
Leipä on jo murrettu.
Jos joku teistä on niin synnitön ja kunnollinen.
Heittäköön päällemme tänne sen ensimmäisen kiven…”
Tässäkö ote jostakin virrestä tai hengellisestä laulusta… tai ehkäpä uuden kirkkokäsikirjan ehtoollisliturgiasta. Ei suinkaan, vaan kyse on tämän hetken yhdestä hittibiisistä suoraan soittolistojen kärjestä: Erika Vikmanin Syntisten pöytä.
Video on järisyttävä. On punaista, kimaltelevaa, tiukkaa ja kaikki muodot paljastavaa. Reaktio oli odotettava. Osa hurrasi ja osa oli heti valmis kivittämään ”hengiltä”. Itse Erika on meille tuttu musiikkibisneksestä ja monista iltapäivälehtien kohujutuista. Itse löydän tästä hänen videostaan ja biisistään jotakin hyvin kristillistä ja raamatullista käännettynä nykyaikana ymmärrettävälle kielelle.
Luepa vaikkapa Jeesuksesta ja aviorikoksesta tavatusta naisesta (Joh. 8:1–11) tai Matteus-nimisestä tullimiehestä (Matt. 9:9–13). Näissä kohtaamisissa Jeesus pysähtyy ja asettuu osaksi juuri näiden ihmisten elämäntodellisuutta. Hän ei katso heitä yläpuolelta, ulkopuolisen moralistin tai mielensäpahoittajan silmin. Jeesus ei loukkaannu ja suutu ikään kuin Jumalan puolesta, kun nuo ihmiset eivät taaskaan päässeet elämässään lähellekään täydellisyyttä.
Raamatun ajaton viesti on vilpitön myötätunto ja armo, sanoma rakkaudesta, jota ei voi rahalla ostaa eikä pärjäämisellä lunastaa. Kovat ja tuomitsevat sanat eivät tavoita rikkinäistä ja sielussaan haavoille lyötyä ihmistä. Samasta Erikan biisistä:
”Meit on täällä sekava seurakunta.
Ja sellaisena kun oot sun pitää tulla.
Mun viereen on.
Paikka sulle varattu.”
Tässä on sanottu yksinkertaisesti ja arkipäivän ymmärrettävällä kielellä: Tervetuloa! Täällä on paikka juuri sinulle. Olet Jumalan silmissä kaunis ja rakas. Kukaan muu ei voi viedä sinun paikkaasi tästä pöydästä. Syntisten pöydässä ei ymmärretä elämälle vierasta liturgiaa eikä vaikeaselkoisia oppilauselmia. Rohjettaisiinko puhua yksinkertaista ja ymmärrettävää kieltä elämästä ja ihmisenä olemisesta.
Ja loppuun Gösta Sundqvistin (Leevi and the Leavings) sanoin:
”Niin mitä tehdä mä voin.
Kun taas on revitty auki haavat ja vuotaa ne saavat.
Ja mitä tehdä sä voit.
Kun ei oo kunnolla keskusteltu vaan kiemurreltu.
Elämä on pitkä puutelista.
Se silloin tällöin täyttyy suudelmista.
Elämä on elämää varten annettu.
Ja se on ihanasti sanottu”.
Kaikkea hyvää Sinulle ja läheisillesi!
Toivoo.
KirkkoHarri Vesilahdesta