Loiskeen tytöt ja pojat leireilivät Puntalassa

Leiritunnelmaa parhaimmillaan: jutustelua ja yhdessäoloa nuotion äärellä, j amakkaraa. Kuva: Aki Lahtinen

Korona-vuoden aiheuttaman tauon jälkeen Sääksjärven Loiskeen odotettu palloiluleiri saatiin pidettyä tänä kesänä Puntalassa.

− Muutamasta viime hetken poisjäännistä huolimatta mukaan saatiin hyvä ryhmä tyttöjä ja poikia, yhteensä 28 junioria. Tuttuun tyyliin miteltiin jalkapalloherruudesta ja futisgolf-mestarikin kruunattiin. Ilman isompia kolhuja selvittiin, vaikka muutama kylmäpussi menikin. Tutut keittiön tädit olivat varanneet uskollisesti lomansa heinäkuulle, jolloin leiri normaalisti on pidetty, mutta onneksi Soosipojistakin tuttu Henri Haapajoki riensi apuun, että saatiin leiriläiset ruokittua, sanoo usean leirikerran vetäjä Aki Lahtinen Loiskeesta

Jokainen leiripäivä alkoi perinteisellä lipunnostolla. Kuva: Aki Lahtinen

Tällä kertaa oli jo ohjaajina vanhoja leiriläisiäkin.

− Ja mukavaa tuntui olevan edelleenkin, kuten kaikilla ohjaajilla.

Yksi ohjaajista on ollut mukana jokaisella Loiskeen leirillä, Juuso Järvenpää, monen nuoren lempiohjaaja.

− Hienoa, että edelleen riittää halukkaita järjestämään lapsille ohjelmaa. Leiri taitaa olla se yksi kesän kohokohta myös meille ohjaajille, Lahtinen arvelee todeten, että Loiske yrittää ensi leirille kehittää jotain erikoisempaakin, kunhan korona saadaan häädettyä. Aiemmilla leireillä on ollut vierailijoita laajalta rintamalta, muun muassa Veikkausliigapelaajia, Futsalliigapelaajia ja myös SM-Liigapelaajia sekä freestyle- futiksen ammattilainen.

Jalkapallo oli tietysti isossa osassa Loiskeen leiriä Puntalassa. Kuva: Aki Lahtinen

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?