Museoajoneuvoharrastus voi hyvin, Ville Koskenniemi elää vanhoille autoille ja toimii tarkastajana

Ville Koskenniemi toimii Pirkanmaalla museoajoneuvotarkastajana. Hän on vanhojen autojen maailmassa konkari, sillä hänen kiinnostuksensa autoihin virisi jo sylilapsena. Museoajoneuvotarkastajan omassa pihassa on useita autoja työn alla. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Ville Koskenniemi toimii Pirkanmaalla museoajoneuvotarkastajana. Hän on vanhojen autojen maailmassa konkari, sillä hänen kiinnostuksensa autoihin virisi jo sylilapsena. Museoajoneuvotarkastajan omassa pihassa on useita autoja työn alla. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Museoajoneuvotarkastaja Ville Koskenniemi on harrastanut vanhoja autoja liki 30 vuoden ajan. Autokärpänen puraisi aikanaan vasta 14-vuotiasta nuorukaista, jolloin hän osti ensimmäisen peltilehmän. Nyt Koskenniemi kiittelee suomalaisten suurta kiinnostusta autovanhuksia kohtaan. Hänen mukaansa museoajoneuvojen omistajat ja kunnostajat tekevätkin kansallisesti arvokasta työtä, kun he vaalivat konkreettisesti maamme liikennehistoriaa. Iäkkäiden menopelien laittaminen ja entisöiminen tarjoavat mielekästä tekemistä. Samanhenkiset ihmiset kokoontuvat vuosittain lukuisiin tapahtumiin, joissa he vaihtavat kullanarvoisia kokemuksia ja vinkkejä.

Ville Koskenniemi, 43, on yksi Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton eli SAHK:n kolmestatoista pirkanmaalaisesta museoajoneuvotarkastajasta. Hänen erityisalaansa ovat vanhat Volvot. Parhaillaan mies ehostaa kahta Duettia. Vuoden 1967 mallia olevan farmarin hän aikoo valjastaa jokapäiväiseen käyttöön. Isoisän peruja oleva vuoden 1965 perhekalleus päätyy museoautoksi ja sunnuntaikäyttöön.

Koskenniemi on näköalapaikalla suomalaisten suosimien autojen historiaan. Hänen mukaansa koronapandemian aikana vanhojen autojen kunnostamisesta ja entisöinnistä kiinnostuneet ihmiset ovat aktivoituneet. Voimistuneesta harrastuneisuudesta kertoo muun muassa museotarkastettavaksi tuotujen autojen määrä. Pelkästään viime huhtikuussa tarkastettavia autoja kertyi 30 kappaletta. Tässä vaiheessa vuotta määrä on kivunnut jo 60:een.

Vanhat autot pitävät hyvin pintansa, ja ne ovat Koskenniemen kokemuksen mukaan muodissa jokaisella vuosikymmenellä. Harrastuksen suosio on siis varsin vakaata. Iäkkäät menopelit kiehtovat etenkin miehiä, mutta joukkoon mahtuu myös naisia.

– Pirkanmaalla toimii kaksi hyvin kiinnostavaa erikoismuseota: Vehoniemen automuseo ja Mobilia. Ne ovat vetovoimaisia nähtävyyksiä. Molemmat esittelevät tieliikenteen ja autoilun kehitystä.

Koskenniemi korostaa, että ihmisillä on kunnioitettavan paljon yhteisöllisyyttä vanhojen autojen tiimoilta. Hän nostaakin sosiaalisen elämän ja aktiivisen vuorovaikutuksen harrastuksen merkittäväksi anniksi. Alan yhdistykset toimivat vireästi. Tapahtumia on runsaasti.

– Vanhojen autojen parissa ahkeroivat ihmiset tekevät kansallisesti arvokasta työtä. He pitävät hyvää huolta ajoneuvoista, jotka liittyvät olennaisesti suomalaisen liikkumisen historiaan.

Kun auto saavuttaa 30 vuoden iän, sen voi rekisteröidä museoajoneuvoksi. Nyt vuoroon ovat päässeet vuoden 1991 kulkupelit.

Suomessa on tällä hetkellä noin 50 000 museoajoneuvoa. Vuosittain uusia museoautoja hyväksytään ja rekisteröidään 1000-1500 kappaletta.

- Vanhat autot johdattavat ihan omaan maailmaansa. Jokaisella autolla on ikioma tarinansa, Ville Koskenniemi sanoo.
– Vanhat autot johdattavat ihan omaan maailmaansa. Jokaisella autolla on ikioma tarinansa, Ville Koskenniemi sanoo.

Jokaisella autolla on oma tarinansa

Veturinkuljettajana työskentelevälle ylöjärveläiselle Ville Koskenniemelle on tullut tutuiksi rautatiet. Hän kuljettaa niin matkustajia kuin rahtiakin. Mies viihtyy liikkuvassa työssään. Hän on paiskinut hommia myös Pilkingtonin tuulilasitehtaalla Ylöjärvellä. Myös museoautoharrastuss pitää Koskenniemen ahkerasti liikkeellä.

Kiehtovat tarinat ovat vanhojen autojen suurenmoinen suola.

– Ihan jokaisella menopelillä on omintakeinen tarina ja historia. Myös niiden omistajiin, käyttäjiin ja kunnostajiin liittyy paljon juttuja. Autojen maailma on runsas ja värikäs.

Koskenniemen perheessäkin autot ovat voimakkaasti läsnä. Puoliso työskentelee pohjoismaiden johtavassa koritehtaassa Carsport Designissa. Tyttäret osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan isän kunnostusprojekteihin.

Aina on jokin viritys käynnissä. Koskenniemi ei ole pysynyt luvussa autoista, joissa on hänen kädenjälkensä.

Parhaillaan Koskenniemellä on työn alla kaksi Duettia. Vuonna 2017 ostettu auto on vuoden 1967 mallia, ja viimeinen katsastus on vuodelta 1979. Kun mies on kasannut auton viimeistä osaa myöten kokoon ja maalannut sen, hänet nähdään päivittäin tien päällä tummansinisellä katseenvangitsijallaan. Koskenniemen mielestä kaikki pitäisi käyttää tehokkaasti loppuun asti, niin myös autot.

– Duettin historia on vailla vertaansa. Malli on farmarien uranuurtaja, suoranainen tilaihme. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä kaikkea duettistit ovat kaaroissaan kuskanneet. Se on ainakin varmaa, että monet 1960- ja 1970-luvun omakotitalorakentajat ovat kärränneet näillä autoilla suuren osan tarvitsemistaan rakennustarvikkeista.

Koskenniemen toinen Duett on hänen oman sukunsa peruja. Auto oli hänen isoisänsä käytössä vuodesta 1965 aina vuoteen 2001 saakka. Kukaan ei voi tietää, paljonko autovanhuksella on kilometrejä takanaan, sillä mittari pyörähtää nollille 100 000 ajetun kilometrin jälkeen.

– Tämä komistus palvelee jatkossa juhla- ja sunnuntaiajoja. Sukulaiseni ovat jo kyselleet sitä tilaisuuksiinsa. Toiveenani on, että isoisäni autoperintö jatkaa kulkuaan suvussamme.

Koskenniemi leikittelee, että Duettit ovat kuuluja äärimmäisestä kestävyydestään. Hänen mukaansa ne sietävät jopa väärinkäyttöä.

Volvon Duetti on Ville Koskenniemen silmäterä. Hän laittaa parhaillaan kahta Duettia kuntoon. Toisesta tulee käyttöauto ja toisesta museoauto. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Volvon Duetti on Ville Koskenniemen silmäterä. Hän laittaa parhaillaan kahta Duettia kuntoon. Toisesta tulee käyttöauto ja toisesta museoauto. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Autoja löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista

Ville Koskenniemi kannustaa ihmisiä perehtymään nurkkiinsa ja tiluksiinsa. Koskaan ei tiedä, minkä rakennusvanhuksen kätköissä köllöttää jokin autohelmi, kun entisaikojen – ja aika monet nykyisetkin -ihmiset laittoivat kaiken mahdollisen talteen pahan päivän varalle. Esimerkiksi heinien ja pehkujen suojista voi löytyä vuosikymmenet sitten naftaloitu kaara.

Koskenniemi kehottaa vanhoista autoista kiinnostuneita ja niiden parissa ahertavia ihmisiä ottamaan rohkeasti yhteyttä. Hän muistuttaa, että museoajoneuvotarkastajan tehtäviin kuuluu myös neuvominen.

– Alan harrastajien verkosto on erittäin laaja ja kattava. Kaivattu tieto löytyy aina joltakin.

Varaosat muodostavat oman todellisuutensa. Etsijällä on oltava malttia, sillä kaivattu kapistus saattaa tulla vastaan missä vain.

Koskenniemi on pohtinut lukuisia kertoja, onko autoille omistautuminen hulluutta vai peräti sairautta. Hän tietää, miltä tuntuu, kun nälkä kasvaa syödessä eli mikään ei riitä.

– Koen, että saan autoharrastuksestani bensaa suoniini. Tankkaamani energian käytän arjen asioiden pyörittämiseen.

Automies vauvasta lähtien

– Motivoiva ja elämää rikastuttava harrastus on ihmiselle tärkeä. Hyvän äärellä oleminen vahvistaa myönteistä asennetta. Käsin tekeminen pitää motoriikan kunnossa. Samanhenkisten harrastajien tapaaminen kehittää sosiaalisia taitoja ja luo tukiverkostoja, Ville Koskenniemi pohtii.

Hän jos kuka tietää, että vanhojen autojen parissa työskenteleminen on myös taloudellinen kysymys.

– Olen ajatellut, että minun euroni kuluvat autoihin, ja ne tuottavat minulle ja läheisilleni iloa. Rahat eivät mene esimerkiksi baareihin.

Autot ovat vetäneet Koskenniemeä niin kauan puoleensa, kun hän muistaa. Äidin ja isän muisti ulottuu vielä pojan muistikuvia varhaisemmaksi.

– Olin istunut äitini sylissä ja katsellut tarkalla silmällä autoja. Pelkkä auton merkin kertominen ei ollut minulle riittänyt, vaan olin halunnut tietää paljon muutakin. Polvenkorkuisena olin ilmoittanut haluavani oman auton.

Koskenniemi toteaa, että monet vanhojen autojen laittajat vertaavat urakkaansa omakotitalon rakentamiseen. Hän ei tiedä vertauksen paikkansapitävyyttä, sillä mies on keskittynyt vain autojen käsittelyyn.

– Minulla on yksi iso unelma. Tahtoisin hankkia E-tyypin Jaguarin, samanlaisen kuin Jerry Cottonilla oli. Tämä on auto, jonka muistan lapsuudestani saakka. Se on maailman kaunein auto.

MATTI PULKKINEN