Nuorisovaltuuston jäsenille kokouspalkkio

Lempäälän kunnanhallitus on päättänyt nimetä Lempäälän nuorisovaltuustoon vuosille 2021−22 kahdeksan henkilöä. He ovat Lauri Asikainen, Valtteri Heikkilä, Lotta Heikkinen, Selma Heinonen, Nuppu Karvinen, Eriikka Paakkala, Vili Paija ja Santeri Tenhunen.

Hallitus hyväksyi nuorisovaltuuston toimintasäännön siten, että siitä poistettiin lause ”Nuorisovaltuuston kokouksista ei makseta palkkiota”. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että hallintosäännön palkkiosääntöön lisätään omaksi kohdakseen ”Vaikuttamistoimielimet” ja jäsenkohtaiseksi palkkioksi 55 euroa.

Vaikuttamistoimielinten vuosittain kokousten enimmäismäärä on kahdeksan kokouspalkkioon oikeuttavaa kokousta.

 

Nuorisovaltuuston jäseneksi voivat hakea nuoret, joiden kotikunta on Lempäälä. Nuorisovaltuuston jäsenenä voi toimia 13-20-vuotias lempääläläinen nuori.

Nuorisovaltuuston valintamenettelyn yhteydessä nuorisovaltuusto järjesti yleiskokouksen 19. elokuuta. Koronarajoitusten vuoksi tilaisuus järjestettiin etänä. Tilaisuudessa oli kahdeksan nuorta, jotka kaikki olivat nuorisovaltuustossa mukana joko jäseninä tai muutoin aktiivisina toimijoina.

Yleiskokousta markkinoitiin sosiaalisen median kautta ja Wilma-viestein yläkoulujen, lukioiden ja Tredun Lempäälän yksikön opiskelijoille sekä kouluyhteisöohjaajien, nuoriso-ohjaajien ja kirjastojen välityksellä.

Yleiskokouksen jälkeen nuorisovaltuuston seuraavalle kaudelle ilmoittautui kahdeksan nuorta, joista kuusi on jatkavia jäseniä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?