Taloustieteilijä Partha Dasgupta julkaisi puolisen vuotta sitten raportin The Economics of Biodiversity. Siinä hän esittää, että pystyäksemme yhdistämään luonnon monimuotoisuuden ja ihmislajin kestävän elämän meidän tulisi hinnoitella luonto: sen ekosysteemipalvelut ja yksittäiset osat.
Lähtökohta on suorastaan hätkähdyttävä: vuosina 1992–2014 henkeä kohti laskettu tuotannon pääoma lähes kaksinkertaistui ja inhimillinen pääomakin kasvoi 13 prosenttia. Samaan aikaan luonnon pääoma väheni 40 prosenttia! Tämä kaikki siis 22 vuoden aikana.
Tulos tietenkin liittyy fossiilisten polttoaineiden käyttöön ja siihen, että ihminen käyttää yhä laajempia osia maapallon ekosysteemeistä. Sinänsä on vanha ajatus, että luontoon pitää suhtautua kuin ylläpidettävään pääomaan. Se tulee pitää ennallaan, koskemattomana ja ihminen saisi käyttää vain vuotuisen tuoton verran. Ajatus on talonpojan, puutarhurin ja kalastajan logiikkaa. Se tarkoittaa pelkästään uudistuvan luonnon tuotoilla elämistä. Mitä ajatellen meitä ihmisiä on kerta kaikkiaan liikaa. Kyse ei ole pelkästään fossiilisista polttoaineista. Kyse on kaivannaisista, mineraaleista, energiasta, siitä, että kasvavat kaupungit ja infraverkot peittävät koko ajan alleen tuottavaa maata ja tuhoavat päiväntasaaja-asteiden trooppisia metsiä.
Mutta tähän asti kaikki luonnon hinnoittelua yrittäneet harjoitukset ovat törmänneet tehtävän vaikeuteen. Hintajärjestelmä vertaa tunnistettujen hyödykkeiden keskinäistä suhteellista niukkuutta. Mutta absoluuttista niukkuutta hintajärjestelmä ei mittaa. Asiaa voi verrata sulavan jään päällä kävelyyn: voimme kyllä mitata erikokoisten jäälauttojen keskinäistä kokoa, mutta sitä, miten koko jääkenttä ohenee, ei hintajärjestelmä mittaa.
Dasgupta ehdottaa, että luonnolle saataisiin hinta ilmakuvaamalla sitä lentokoneista tai satelliiteista ja vesistöjen arvo saataisiin esimerkiksi kaikuluotaamalla. Viimekätisen vastuun hän sysää ”ekologeille”, joiden pitäisi kertoa taloustieteilijöille, mikä kussakin ekosysteemissä on arvokasta. Yrityksiltä voitaisiin vaatia luontovaikutustensa mittaamista ja julkistamista. –No yritykset taas tilaisivat näitä tietoja konsulttitoimistojen ekologeilta. Ekologit taas joutuisivat kertomaan, miten ekosysteemit ovat kytkeytyneitä toisiinsa, eikä yhden yrityksen ympäristövastuuta voida tarkkaan määrittää.
Ilmastonmuutos on Dasguptan mukaan tähän nähden helppo ongelma: kasvihuonekaasuja on sormin laskettava määrä ja ne pystytään mittaamaan. Ja ilmasto on koko maapallolle yhteinen. Jäätiköiden ilmakuplista tiedämme, millainen oli ilmakehän kaasukoostumus ennen teollista aikaa. Luontoarvojen hinnoittelu edellyttäisi paitsi täysin läpinäkyvää ekosysteemitietoa koko maapallosta, myös kykyä mitata luontoa, luonnonprosesseja ja ekosysteemipalveluja.
Helsingin Sanomissa 9.10.2021 Dasgupta antaa esimerkin, jossa kosteikon tuhoutumista tienrakennuksen alle verrattaisiin siihen, paljonko maksaa saman vesimäärän puhdistaminen rakentamalla uusi vedenpuhdistamo. Mielestäni jo tämä esimerkki osoittaa ajattelun määrätyn kevytmielisyyden. Jostain sen uuden vedenpuhdistamon materiaalitkin louhitaan.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
Lue myös:
