Lokakuisessa kuulaassa kahden asteen lämmössä fillaroitu noin 32 kilometrin lenkki pitkin kauniita Nurmen ja Säijän maisemia tuntui ihanalta. Ruumis sai sopivasti rääkkiä ja mieli rentoutui. Pyöräilystä on tullut viime vuosina ehkä lempiliikuntamuotoni. Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana fillarini matkamittariin on tullut itselleni kunnioitettavat noin puolentoistatuhatta kilometriä per vuosi.
Pyöräily herättää liikkumismuotona isoja intohimoja. Puolesta ja vastaan.
Miksi pyöräilijöitä usein vihataan? Some etenkin säännöllisesti täyttyy ilkkuvista ja suorastaan vihamielisistä kommenteista etenkin ”spandexiin” pukeutuneita, hurjaa kyytiä hurauttavia fillariniiloja kohtaan. Syytöstä tulee niin ylimielisestä liikennekäyttäytymisestä kuin suorastaan liikennetörkeilystäkin. Varmasti kommentteihin aihettakin löytyy, joka sakista löytyy mätiä omenoita. No, itse ratkaisen asian pukeutumalla näin syksyisin kymmenen vuotta vanhaan hiihtotakkiin ja pitämällä aistini vapaina melusaasteesta (lue: ei nappeja korvissa) ja ennakoimalla liikenteen tilanteita. Myös Tampereentien sumppuista pyörätietä kartan mahdollisuuksien mukaan.
Pitääkö ohittaessa pyörän kili-kelloa soittaa vai ei? Jos et kilistä, suhahdat kävelijöiden ohi heidän huomaamattaan ja kohdalla ollessa riski esimerkiksi koiran tai lapsukaisen ponkaisuun suoraan eteesi kasvaa. Jos kilistät, saatat saada kiitokseksi keskisormen heristyksen tai ainakin tympääntyneen mulkaisun. No, itse ratkaisen asian kilistämällä aina ja ohitustilanteen onnistuessa usein nostamalla kättä kiitokseksi.
Miksi vähintään joka toinen kysyy minulta, ajaletko lenkkisi sähköpyörällä? Nykytrendinä on, että kaikki pyritään sähköistämään, pyöräilykin. Se onko siinä pitkällä tähtäimellä järkeä vai ei, on minua viisaampien kommentoitava. En kaipaa esimerkiksi Säijään yhtään nikkeli- tai litium-kaivosta, näitä raaka-aineitahan räjähdysmäisesti kasvava akkuteollisuus tarvitsee loputtomasti. No, katson itseäni pelistä, enkä näkemäni perusteella enää ihmettele kysymystä. Silti sotken niin kauan kuin pedaalit pyörivät ihan perinteisellä mankelilla.
Miksi vanhemmat ostavat sähköpotkulaudan lapsilleen pyörän korvaajaksi? Sähköpotkulaudalla matka taittuu nopeasti ja vaivattomasti. Enää ei sulan maan aikana tarvitse veivata esimerkiksi muutaman kilometrin koulumatkaa fillarilla. Suosittelen kyllä nuorisolle, että veivatkaa vaan. Kunto kasvaa kuin huomaamatta.
Nopeasti laskeskelin, että omalla kohdallani poljettuja kilometrejä 59 vuodessa on karttunut karkeasti noin 60 000. Ikävuosina 0–6-vuotta kilsoja ei tullut, kun en pyörällä osannut ajaa. Sen sijaan ikävuosina 6–20-vuotta matkaa taitettiin fillarilla tosi paljon. 1970–80-luvulla, jos nuori mies halusi mennä jonnekin, oli kotoa Herralasta lähdettävä aina pyörällä. Ikävuosien 20–45 välillä pyöräily oli vähäisempää, sillloin oli jo auto takamuksen alla ja ruuhkavuosina ei fillarikuntoilu ollut isossa roolissa. Viimeisten noin 15 vuoden aikana kilsoja on karttunut yli tuhat per vuosi, alussa mainitsemastani syystä eli että fillarilenkkeily on kovasti mieluista huhti-lokakuun välisenä aikana.
Hyvän pyörälenkin perusteena on hyvä pyörä. Korona-ajan lohdutukseksi ostin menneenä keväänä’ ”läskipyörän”, se sitten vasta epeli menopeli onkin. Suosittelen.
Lue myös:
Kommentointi on suljettu.