Itse olen sielunrakenteeltani sellainen, että haluan nähdä ympärilläni aina hieman enemmän kuin silmät kertovat. Minusta tärkeimmät asiat löytyvät elämässäkin ikään kuin rivien välistä. Pitää uskaltaa ihmetellä. Kun järki päätyy umpikujaan, alkavat ihmisen sisäiset ”sielun silmät” toimia. Taiteessa puhutaan heräämisestä, sisäisestä oivaltamisesta tai hienosti sanottuna intuitiosta. Hyvää ja koskettavaa taideteosta ei voida arvioida vain siltä kannalta, miltä se ulospäin näyttää. Taideteos ei siten koskaan voi olla ruma tai epäonnistunut niin kuin ei ihmisen elämäkään. Taideteos kuvaa aina tavalla tai toisella sellaista, mikä ei ole aineellisen maailman näkökulmasta edes kuvattavissa tai määriteltävissä. Taiteessa on kyse kuvattavan hetken tai kohteen mittaamattomasta syvyydestä. Tai oikeastaan siitä viidennestä ulottuvaisuudesta, joka useimmiten yllättäen avautuu kolmiulotteisen paikan ja ajan ulottuvaisuuksien ympärille. Tuota viidettä ulottuvaisuutta voisikin kutsua Jumalan Valon säteeksi tai ikuisuuden heijasteeksi ajan ja paikan rajaaman todellisuuden kehyksissä. Hengellinen kokemus ja syvä taiteellinen elämys ovatkin peräisin samasta Jumalan valomaailman lähteestä. Ne syntyvät, kun Pyhä koskettaa ajallista elämäämme ja yliluonnollinen tulee ohikiitäväksi hetkeksi osaksi arkista todellisuuttamme. Pyhän kohtaamme aina yllättäen ja odottamatta. Kohtaamiseen ei voi valmistautua ja siihen ei löydy mitään kaavaa eikä käsikirjaa. Tällainen Pyhä Yllätyshän tapahtui myös jouluyönä.
Pyhän taiteellisen elämyksen koen kerta toisensa jälkeen, kun katson Vesilahden kirkon alttaritaulua. Teos on peräisin 1800-luvun alkupuolelta ja sen tekijästä ei ole tietoa. Aihepiiri on yleinen, ja ehkäpä tekijää inspiroinut alkuperäisteos löytynee jostakin etelä-eurooppalaisesta katolisesta kirkosta. Mikä minua tuossa alttaritaulussa erityisesti koskettaa? Vastaus on: Jeesuksen kädet. Yleensä luterilaisessa perinteessä Jeesus kuvataan rukoilemassa Getsemanessa kädet ristissä. Kuinka ollakaan: Vesilahdessa Jeesus rukoilee kädet kohotettuina ja vielä sormet kummallisesti aseteltuina. Lähes yliluonnolliselta tuntuu katsella alttaritaulua kirkon perältä. Silloin hämärässä kaikki muu alttaritaulusta katoaa, mutta Jeesuksen suuret kädet jäävät jäljelle. Tuossa mystisessä alttaritaulussa on läsnä syvä inhimillisyys kaikessa karuudessaan, ja samalla tuo inhimillisyys on verhottu jumalalliseen salaperäiseen purppuraväriin ja valoon, joka avautuu ikään kuin ovena Jumalan Valon maailmasta ja kätkee pimeyden sisäänsä. Juuri siinä onkin alttaritaulun syvin sanoma. Jumalan todellisuus avautuu juuri sinne, missä ihmisen omat kyvyt ja keinot loppuvat. Jumalan todellisuutta ei mitata ihmisen mittareilla ja määritelmillä. Jotain tällaista tapahtui ensimmäisenä jouluna ja sellainen tapahtuu tänäkin jouluna.
Jumalan Valon valtakuntaa ei tarvitse etsiä vaan se avautuu yllättäen meille ihmisille ja meissä. Taivas ja maa koskettavat toisiansa. Joulun tapahtumat aloittivat uuden aikakauden ihmiskunnan historiassa. Profeetta Jesajan sanoin: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus” (Jes. 9:1). Tai jouluevankeliumin sanoin: ”Yhtäkkiä…Herran kirkkaus ympäröi heidät…” (Luuk. 2:9). Jeesuksen syntymän myötä Jumala näytti meille inhimilliset kasvonsa. Jumalaa ei tarvinnutkaan enää etsiä, vaan hän löysi ja löytää meidät. Joulun sanoma on se, että Jumalan valo on läsnä elämässäsi, vaikka sinusta ei aina siltä tuntuisikaan. Jumalan Valo on Rakkautta ja se ympäröi sinua ja kannattelee sinua – aina! Jouluna me saamme tehtävän ja se tehtävä on voimassa myös joulun jälkeen. Sinä ja minä – meidät on lähetetty Jumalan valoiksi ja valonkantajiksi tänne maailmaan. Siksi nuo Jeesuksen kädet ovat niin korostuneet tuossa alttaritaulussakin. Sinun kätesi, jalkasi, kasvosi ja koko elämäsi on tarkoitettu Jumalan valoksi juuri tänään ja tästä eteenpäin. Meidät tavalliset ihmiset on tarkoitettu Jumalan Toivoksi ja Tulevaisuudeksi tänne maailmaan. Sinä riität ja olet juuri sopiva Jumalan hommiin. Ja muista, että loppujen lopuksi meidän kaikkien käy ihan hyvin.
Siis Valoa kohti… tänäkin jouluna ja jokaisena päivänä joulun jälkeen!
Toivotellen KirkkoHarri Vesilahdesta
