”Usko[n kautta syntyvä suhde Vapahtajan kanssa] ei milloinkaan ole voimakkaampi ja ihanampi kuin murheen ja ahdistuksen ollessa korkeimmillaan.”
Nämä Martti Lutherin viisaat ja koetellut sanat olisivat unohtuneet pöytälaatikkoon, jos matka uskon polulla olisi pelkkää auringonpaistetta.
Lempeä kevättuuli ja linnunlaulu tekevät onnelliseksi, mutta uskon syvimmät salaisuudet opitaan usein vasta raskaissa ja vaikeakulkuisissa maastoissa.
Usko on ”luja luottamus siihen, mitä toivotaan; ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy.”
Se on myös pysyvään rauhanliittoon perustuva molemminpuolinen, syvä ystävyyssuhde Jeesuksen kanssa.
Matkakumppaniksi tuntemattomaan maastoon lähtee Hän, joka tuntee koko reitin sen syvimpiä laaksoja myöten. Hän, joka itsekin on ”kipujen mies ja sairauden tuttava”.
Mielessä on kuitenkin monta kysymystä: ”Herra, olenko ymmärtänyt tahtosi oikein? Kuinka kauan kuljetat minua tätä tietä? Käykö tässä lopulta hyvin?”
Lapsen turvallisuus syntyy suhteesta huolehtivaan ja rakastavaan Isään. Tuo suhde ei muutu, vaikka olosuhteet ympärillämme muuttuvat.
”Herra, sinä tunnet minut. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.” (Ps. 139:1,6)
Raamatun alkukielessä sanalla ”tuntea” on monta merkitystä: ”oppia tuntemaan, erottaa muusta, tulla tutuksi, oppia uusia taitoja, tuntea kokemuksen kautta.”
Usko ankkuroituu Jumalan lupauksiin ja löytää sieltä virvoittavia lähteitä ja selviytymisreittejä. Luottamus Isän viisauteen ja hyvyyteen vahvistuu myös kokemuksemme kautta. ”Kiitän sinua Herra – en tiennytkään, että olet näin ihmeellinen!
”Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen. Hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.” (Jes. 33:6)
Isä taivaassa pitää sinusta huolen. Olet Hänelle rakas!
Raili Paul
