Lempon miesten konkarikaarti jatkaa joukkueessa

Tuulettavasta nelikosta Tomi Rumpunen (toinen vasemmalta) ja Tatu Härkönen (oikealla) ovat mukana Lempon joukkuessa ensi kaudellakin, kuten myös libero Jyri Niemi ja yleispelaaja Simo Puttonenkin. Kuva: Kari Kautto.

Lempäälän Lempo-Volleyn miesten ykkössarjajoukkue alkaa olla liki viimeistä osaa myöten valmis tulevan kauden koitoksiin. Keskitorjujat Tatu Härkönen ja Sten Kruuda löivät kättä päälle ensi kaudesta ja vielä heitäkin kokeneempi duo eli Tomi Rumpunen ja Anssi Vesanen liittyy mukaan joukkueen treenirinkiin.

– Ensi kausi on viimeinen itselleni ykkössarjan tasolla, mutta hyvä porukka innoitti vielä lähtemään mukaan, mietti 36-vuotias Kruuda, joka on ollut LeKin/Lempon mukana koko ykkössarja-ajan, tosin yhden vuoden pelit jäivät vähiin talonrakennuskiireiden takia.

Härkönen on ollut Lempäälässä koome edelliskautta ja on osoittautunut sarjan parhaiksi keskipelaajiksi.

– Kesän jälkeen oikein odottaa paluuta salille, jatketaan siitä, mihin viime keväänä jäätiin, kommentoi Härkönen.

Rumpusella ja Vesasella mukanaolo on ehdollisempaa, molemmat ovat perheellisiä, joten lasten harrastuskiireet plus työkuviot saattavat ainakin hidastaa mukanaoloa.

– Joukkueessa on nyt koossa nuoruutta ja kokemusta sopivassa mittakaavassa. Tästä on hyvä alkaa hioa kuvioita lokakuun alussa alkavaan sarjaan. Konkarinelikon mukanaolo on todella tärkeää, ovathan he kaikki loistavia persoonoita ja omaavat pitkän rutiinin liigasta ja Tomi sekä Anssi jopa maajoukkueesta asti, hehkutti Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo.

Lempon ykkössarjan treeniringissä ovat myös A-ikäiset Atte Korkola, Arttu Hokkanen ja Aki Tuomivaara. He pelaavat lähinnä kakkossarjaa ja A-poikien turnauksia, mutta kullekin lienee luvassa myös tulikaste ykkössarjassa tulevalla kaudella.

Lempo saa kotisaliinsa Hakkariin sekä Akaa-Volleyn että VaLePan treenipeleihin. Akaa-peli on 26. elokuuta ja VaLepa-ottelu 1. syyskuuta.