Annetaan luonnon kasvaa, kukkia, syödä ja hajota itsekseen. Näin kehottaa biologi ja tietokirjailija Antti Koli hoitamaan kotipihaa.
Päätin kokeilla neuvoja, joita Koli antaa kirjassaan Perhosbaarista liskonpetiin.
Vanha tontti Hakkarissa on kivinen. Tuntuu siltä, että asustaa kivikasan päällä. Missä vain työntää lapion maahan, kuuluu kolahdus. Parempi se on kuitenkin kuin savimaa.
Etupihalla on kaksi isoa, vanhaa tammea. Niiden juuret imevät maasta kaiken kosteuden ja tiheä lehvästöä varjostaa maan. Tammien vaikutusalueella ei kasva juuri mitään lukuun ottamatta kanttarelleja, jotka loppukesästä putkahtavat maasta esiin.
Toisella puolella etupihaa on nuoria omena- ja päärynäpuita, viinimarjoja, karviaisia, kukkia ja kirsikkapuu.
Kaikki on nyt saanut rehottaa osapuilleen vapaasti. Alkukesän sateiden ja pitkän lämpimän jakson jälkeen kasvu on ollut valtaisaa.
Ruoho on niin tiheää, että leikatessa voimakas siimaleikkuri tukkeutuu pitkiin korsiin tämän tästä ja homma vie tavallista enemmän aikaa. Ruohonleikkurille nurmikko aiheuttaisi pikaisen ähkyn.
Marjasato on runsas. Kertaakaan kirsikkapuu ei ole tuottanut yhtä paljon kirsikoita kuin tänä kesänä.
Pihaan on viime kesän niittykylvöksen jälkeen ilmaantunut uusia kukkia. Se, mikä ihmetyttää, on pörriäisten vähäinen määrä. Silmämääräisesti niitä näyttäisi olevan selvästi vähemmän kuin menneinä kesinä. Myös perhosia on näkynyt tavanomaista vähemmän.
Takapihalla päätin jättää vanhan ryytimaan niittämättä ja heinäkuussa siellä kasvoikin tiheästi pitkää heinää. Heinikön kätköistä puuskutti esiin mukava yllätys, siili. Niitä pyöri tontilla vielä kymmenkunta vuotta sitten paljon, mutta yhtäkkiä ne vain katosivat. Ilmeisesti lähiympäristön muutosten johdosta.
Siilin takia heinikko sai jäädä pitkäksi. Siili on herkkä eläin ja saattaisi kuolla jo pelkästään raivaussahan pärinän aiheuttamaan säikähdykseen.
Kettu on alkanut hiippailla pihassa. Ehkä sekin tykkää piilotella pitkän heinän suojassa. Ketun myötä naapurustossa liikkuneiden rusakoiden määrä näyttäisi vähentyneen.
Takaosassa tonttia on pieni metsä isoine puineen. Siellä on maatuvia neulasia ja käpyjä, ja ihan oma ekologinen ympäristönsä.
Harmi, että kirjanpainajan toukka on iskenyt useaan vanhaan kuuseen. Toukat nakertavat puuhun käytäviä ja estävät puun nestekierron, jolloin puu alkaa kuivua pystyyn. Toukat leviävät vauhdilla lämpöisinä kesinä.
Loppukesästä näkee, miten kokeilu kaikkineen onnistui.
Nyt vaikutta siltä, että ensi kesänä siimaleikkuri pärähtää käyntiin vähän aikaisemmin.
