
Puhdas vesi on loppumassa maailmasta ja vallassa oleva sotilashallinto kontrolloi niukkoja vesivaroja tiukalla otteella. Isänsä kuoltua Noria (Saga Sarkola) saa selville sukunsa tarkkaan varjellun salaisuuden: erämaasta löytyy puhtaan juomaveden lähde…
Ulkoilmaelokuva Veden vartija esitetään Rämsöön kesäteatterilla perjantai-iltana 2. syyskuuta.
Kyseessä on pitkälle tulevaisuuteen sijoittuvan kotimaisen suurtuotantoelokuvan ensi-ilta Suomen elokuvateattereissa – ja vielä Rämsöön ikiomalla teatterilla.
Veden vartija on Saara Saarelan ohjaama suomalainen syyskuussa 2022 ensi-iltansa saava scifielokuva. Elokuva kuvattiin vuonna 2020 Virossa, Saksassa ja Norjassa. Elokuvan tekoprosessi alkoi jo vuoden 2015 syksyllä. Elokuva perustuu Emmi Itärannan kansainvälisesti menestyneeseen, yli 20 kielelle käännettyyn Teemestarin kirja -romaaniin. Elokuvan budjetti on yli 4,1 miljoonaa euroa, mikä tekee siitä Suomen kalleimman naisen ohjaaman elokuvan.
Pääosissa nähdään Saga Sarkola, Mimosa Willamo, Lauri Tilkanen, Pekka Strang ja Minna Haapkylä.
Uniikista, maksullisesta elokuvaelämyksestä nauttiakseen on syytä pukeutua lämpimästi, sillä esitys alkaa iltayhdeksältä. Viltin lisäksi taskulamppukaan ei liene pahitteeksi. K12-elokuvan väliajalla palvelee teatterin kahvio.
Tapahtuman järjestää kiertävä elokuvakerho Filmipyörä ry., Vesilahden kunta ja Rämsöön kyläkerho.
Viimeisimmät kommentit