Yritän välttää viimeiseen asti sivistyssanojen käyttöä. Ihan riittävästi on niitä puhujia ja kirjoittajia, jotka korostavat omaa osaamistaan viljelemällä vierasperäisiä ilmauksia. Onnistuneen viestinnän perusasia on, lukija tai kuulija ymmärtää, mitä halutaan sanoa.
Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, koska yhden sanan ympärille voidaan kietoa monia viime aikoina esiin tulleita ilmiöitä ja reaktioita. Kyse on sanasta resilienssi. Lyhyesti määriteltynä sana tarkoittaa palautumiskykyä tai kriisinkestävyyttä. Ihmisistä puhuttaessa se on psyykkinen ominaisuus, joka toisilla on vahvempi ja toisilla heikompi. Kansanomaisesti voidaan puhua myös sietokyvystä. Missä meidän itse kunkin raja menee?
Resilienssiä voidaan käyttää myös yhteisöistä tai peräti koko kansakunnasta puhuttaessa. Esimerkiksi meidän suomalaisten resilienssiä on koeteltu viime aikoina kovasti. Koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan erilaisine lieveilmiöineen ovat aiheuttaneet meille huolta, ahdistusta ja taloudellisia vaikeuksia. Meidän kriisinkestävyyttämme koetellaan taas. Raskaita aikoja on toki ollut ennenkin, esimerkiksi 1990-luvun lama ja tietysti sotavuodet, jolloin olemassaolomme itsenäisenä kansakuntana oli uhattuna. Sodasta ja sen raskaista seurauksista selvittiin, kun suomalaiset kamppailivat pakon edessä kuten ukrainalaiset nyt. Noista ajoista on jäänyt elämään käsite talvisodan henki, jolla tarkoitetaan äärimmilleen vietyä yhteistä ponnistusta. Silloin ei sopinut ajatella vain omaa etuaan, vaan kaikki ymmärsivät, että yhteinen ponnistus koituu lopulta kaikkien hyödyksi.
Kun kriisi uhkaa, silloin on koottava voimat yhteen. Nuo äsken mainitut raskaat ajat ovat kaukana, ja Suomessa on saatu elää pitkään rauhassa. Suurin osa kansasta on tullut myös taloudellisesti hyvin toimeen. Olemme mittausten mukaan jopa maailman onnellisin kansa. Myönteinen kehitys on tehnyt meistä itsekkäitä. Ei ole tarvinnut kantaa huolta kansakunnan tilasta laajemmin, vaan on voitu keskittyä omaan hyvinvointiin. Uskallan väittää, että tuo kehitys on johtanut siihen, että yksilötasolla resilienssi on vähitellen heikentynyt. Tarkoitan tällä ihan arkipäiväisten ongelmien sietokykyä. Jos jostakin syystä ei saakaan heti kaikkea haluamaansa, eikä yhteiskunta tule heti ratsuväkenä apuun, seuraus näkyy valitusvirtenä sosiaalisessa mediassa. Ehkä virtuaalinen myötätunto auttaa.
Olen täysin tietoinen, että monella ihmisellä on terveydellisiä tai taloudellisia ongelmia. Rahat eivät riitä toimeentuloon, ja talven mittaan tilanne vielä huonontuu esimerkiksi kohonneiden energianhintojen takia. Heistä en nyt puhu, vaan turhanvalittajista. Vallalla on jonkinlainen valittamisen kulttuuri. Ei ymmärretä, että elämään kuuluu erilaisia vaiheita, välillä asiat sujuvat, ja yhtäkkiä tulee odottamattomia vaikeuksia. Sitä sanotaan elämäksi. Helpottaa kovasti, jos on vaikeuksien sietokykyä eli resilienssiä.
Kirjoittaja ei siedä valittamista
