Voin muistaa elävästi, kuinka onnellinen ja ylpeä äiti oli nähdessään, jos kiitin lapsena vaikkapa minulle ojennetusta lahjasta ja jos jopa niiasin. Hänelle oli tärkeää, että opimme hyville tavoille ja erityisesti, että opimme kiittämään.
Kiittämisen opettelussa on jotain syvempääkin kuin vain kauniiden käytöstapojen opettelu. Kun opimme sanomaan kiitos, samalla sydämemme oppii kiitollisuutta. Kiitos vaikuttaa myös häneen, jolle kiitos lausutaan. Kun arjen tilanteissa muistaa kiittää ihmisiä pienistäkin asioista, lyhyestikin ääneen lausuttu kiitos vaikuttaa positiivisesti vuorovaikutukseen, ihmisten välisiin suhteisiin ja saa aikaan hyvää mieltä. Kiitoksessa se hyvä, mitä ihminen on antanut itsestään, tulee nähdyksi.
Kiitollisuuden taidon harjoitteleminen yhdistää monia elämänkatsomuksia ja uskontoja. Se että kiitollisuus tekee ihmiselle hyvää, näyttää olevan universaali totuus, jonka myös tutkijat ovat huomanneet. Kiitollisuuden on tutkittu muun muassa lievittävän stressiä, lisäävän itsearvostusta, vahvistavan myönteisyyttä ja edistävän fyysistä terveyttä.
Kun alkaa ajatella, millaisista asioista elämässään on kiitollinen, huomaa että lopulta elämän kokonaisuudessa monet isot kiitollisuuden aiheet ovat sellaisia, joissa kiitoksen kohde ei ole joku ihminen.
Jumalan kiittämisestä puhutaan Raamatussa kolmisen sataa kertaa. Sieltä löytyy kuin kiitos jokaiselle vuoden päivälle. Kun Jeesus teki ihmisille hyvää, kuten paransi ihmisiä, vain osa palasi kiittäen Jumalaa. Vaikka kaikki parantuivat, vain Jumalaa kiittäneen sanotaan pelastuneen (Luuk. 17:11-19). Elämässämme on paljon hyvää ja terveellistä, mutta näyttäisi siltä, että kiitosrukous on terveellistä myös sielullemme. Jumalan kiittäminen elämän hyvistä asioista on uskon rukous. Jeesuksen mielestä kiitollisuus on myös pelastavaa. Kiitos auttaa meitä näkemään hyvän Jumalan armon ja rakkauden luotujaan kohtaan.
”Kiittäkää taivaan Jumalaa! Iäti kestää hänen armonsa!” Ps. 136:26
Pappi Riikka Mattila
