Muutama vuosi sitten kävelimme yli 90-vuotiaan isotätini kanssa Kuhmoisten hautausmaalla. Kiertelimme suvun ja ystävien haudat. Kohentelimme kukkasia, kastelimme ja muistelimme poisnukkuneita. Yhtäkkiä Aino-tätini totesi pohdiskellen:”. Tiedätkös, sitä on nykyisin niin yksin.” Minä vähän hänen sanoistaan hämmästyen sanoin, että onhan meitä läheisiä hänen elämässään. Tänäänkin oli pidetty mukava päivä yhdessä kahvitellen. Muutenkin tapasimme säännöllisesti. Aino pudisti päätään ja huokasi, ettei se ole sama asia. Kaikki ikätoverit, joiden kanssa on kasvettu, käyty koulua, koettu sota-aika ja tehty töitä yhdessä ovat nyt täällä hautausmaalla. Heidän kanssaan sai kokea sellaista hiljaista yhteyttä. ”Sitä voi olla yksinäinen, vaikka olisi seurassa”, Aino jatkoi.
Yksinäisyyttä on tosiaan niin monenlaista. Joku voi olla jäänyt ihan yksin vanhuuden, sairauden tai työttömyyden seurauksena. Jollakin voi olla paljonkin ihmisiä ympärillään, mutta esimerkiksi huonokuuloisuus eristää muista keskustelukumppaneista. Tai jollakulla voi jopa olla paljonkin hyviä ystäviä, mutta elämässä voi olla vaikea aika vaikkapa läheisen mielenterveysongelmien vuoksi, ettei löydä oikein ketään joka ymmärtäisi todella hänen elämäntilannettaan. Yhteistä näille kaikille yksinäisille on yhteyden puute. Me kaikki ihmiset kaipaamme jonkinlaista yhteyttä toiseen. Kaipaamme tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Kaipaamme tulla nähdyiksi. Kaipaamme tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme, siinä elämäntilanteessa kuin olemme.
Meitä kutsutaan yhteyteen. Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Hän kutsui kulkemaan kanssaan. Matkalla hän on kuunteleva kumppanimme. Kun Jeesus kohtasi ihmisiä, hän näki heidät ja kuunteli heitä. Niin hän näkee myös meidät. Näkee sisimpäämme asti, ymmärtää salaisimmat kipumme ja kaipuumme. Hän rakastaa meitä sellaisina kuin olemme. Hän on uskollisin ystävämme.
Jeesus kutsuu meidät myös yhteyteen keskenämme. Hän kutsuu meidät palvelemaan toisiamme, kantamaan toistemme taakkoja ja kulkemaan toistemme rinnalla. Hän hoitaa meitä sanallaan ja armollaan seurakunnassaan. Seurakunnassa me kaikki vähemmän ja enemmän yksinäiset saamme kutsun saapua yhteiseen pöytään, missä itse Vapahtaja on keskellämme palvellen ja raviten meitä armollaan ja rakkaudellaan. Hän liittää meidät itseensä ja toisiimme. Ehtoollispöydässä saamme kokea yhteyttä, joka ei ole tästä maailmasta Sitten hän lähettää meidät maailmaan, tuomaan läsnäoloaan sitä kaipaaville, ettei kukaan olisi liian yksin.
pastori Manta Jutila
