Minulla on ollut tapana kasvattaa pienellä kasvimaallani kaskinauriita. Se oli Suomessa tärkeä viljelyskasvi ennen kuin tuli peruna ja syrjäytti sen. Hyvältä nauriit maistuvat vielä nytkin. Vanhan sanonnan mukaan näin Mikkelinpäivän tienoilla ne olisi aika kaivaa maasta ja laittaa talvisäilöön: ”Mikkelistä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan”. Mikkelinpäivää onkin vanhastaan pidetty yhtenä kesäajan ja talvikauden taitekohtana. Sen lisäksi, että nauriit on sen aikoihin nostettu, on myös naisväen ollut aika siirtyä ulkopuuhista sisäaskareisiin.
Nykyaikana moni asia on toisin, mutta Mikkelinpäivä on yhä kalentereissamme. Arkkienkeli Mikaelille omistettua juhlaa tiedetään vietetyn jo 400-luvulla jossakin nykyisen Turkin alueella. Alkuperäinen juhlapäivä oli syyskuun 29. päivänä, jolloin vieläkin Mikot, Mikat ja Mikaelit viettävät nimipäiväänsä, mutta jo 1700-luvulla päätettiin, että jos Mikkelinpäivä ei satu sunnuntaille, sitä vietetään Mikon päivää seuraavana sunnuntaina. Nykyisin pyhäpäivän aiheena ovat arkkienkeli Mikaelin lisäksi yleensäkin enkelit ja lapset. Tiedän enkeleistä valitettavan vähän, käsitykseni heistä perustuvat Raamatun kirjoitusten sijaan enemmänkin maalauksiin ja lastenkirjojen kuvituksiin. Niiden tekijätkin ovat joutuneet käyttämään aika paljon mielikuvitusta ja värikyniä enkeleitä kuvatessaan. Raamatussa pääenkeli Mikaelkin mainitaan vain viisi kertaa: kolme kertaa Vanhassa testamentissa Danielin kirjassa ja kaksi kertaa Uudessa testamentissa: Juudaksen kirjeessä ja Johanneksen ilmestyksessä. Sen olen ymmärtänyt, että enkelit ovat olentoja, jotka toimivat Jumalan sanansaattajina, tai ihmisten suojelijoina – ovat siis jollakin tavalla Jumalan asialla.
Jumala voi meitä ihmisiäkin lähettää asialleen ja voimme olla toisillemme arjen enkeleitä. Tämä minunkin on helppo uskoa ja ymmärtää. Varmaan jokainen meistä tuntee ihmisiä, joista voi sanoa, että he ovat ”oikeita enkeleitä”.
Lapsista tiedänkin jo vähän enemmän kuin enkeleistä. Olen nähnyt lapsia ihan läheltäkin ja heidän näkemisensä on tuottanut minulle suurta iloa. Olen myös oppinut, että he ovat suojelusenkeleiden huolenpidon tarpeessa. Eikä se tarve vähene heidän kasvaessaan aikuisiksi. Monen lastenhuoneen seinällä on ollut taulu, jossa kaksi lasta kulkee rotkon ylittävällä sillalla, joka vaikuttaa kovin huteralta. Lasten kulkua seuraa kuitenkin suojelusenkeli. Luulen, että lasten kasvaessa sillan laudat tulevat entistä lahommiksi ja raot leveämmiksi. Onneksi voin puhua lapsistani Jumalalle ja pyytää häntä lähettämään hyvät enkelinsä heidän turvakseen – tai jospa Hän ihan itse voisi katsoa heidän peräänsä.
Pekka Mäenpää
