Kävimme viime viikolla pienellä metsäretkellä Laipanmaan maastossa Kangasalla. Metsäretkeen kuuluu tietysti tulilla istuminen. Nuotion teko, sen syttymään saaminen ja tulen ylläpito ja kohentaminen ovat tärkeä osa onnistunutta retkeä. Tulilla minulla on joka kerta mielessä vanha sanonta: ”Yksinäinen puu ei kauaa pala”. Niinpä rakentelen nuotiota ja kohennan sitä tämä periaate mielessäni. Hyvin palava nuotio lämmittää retkeläistä ja eväsmakkarat paistuvat ja eväät nautittuaan, on hyvä jatkaa yhteistä matkaa.
Seurakuntaa on verrattu nuotioon. Seurakunta on uskon syntymisen ja kasvun paikka. Yhteys toisiin ihmisiin ylläpitää elämässämme uskoa ja toivoa. Me tarvitsemme toisiamme. Voimme jakaa tuntojamme, kantaa toistemme taakkoja, kohdata ja tulla kohdatuiksi. En ole yksin elämäni joskus vaikeidenkin ja ylivoimaisiltakin tuntuvien asioiden kanssa. Saan jakaa niin ilot, kuin murheetkin ja näin elämän liekki, toivo pysyy elossa. Saamme jatkaa yhdessä matkaamme.
Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus kohtaa juutalaisen lainopettajan, joka kysyy Jeesukselta: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Evankeliumitekstissä olemme elämän perussuhteiden äärellä. Olet Taivaallisen Isän luomus ja hänen rakkautensa kohde. Sinut on luotu rakastamaan Luojaasi, lähimmäistäsi ja itseäsi. Rakkaus synnyttää rakkautta ja yhteyttä. Kun saan kohdata Jeesuksen suunnattoman rakkauden itseäni kohtaan, se synnyttää rakkauden myös lähimmäisiäni ja itseäni kohtaan.
Virren 902 toinen ja kolmas säkeistö kiteyttävät tämän toivon sisällön, joka meille on tarjolla yhteydessä Taivaalliseen Isäämme ja toisiimme seuraavasti: ”Jeesus, synnyit veljeksemme, näytit Isän rakkauden, astuit aivan vierellemme, elit muita palvellen. Kärsimyksen tietä kuljit, armon suojaan heikot suljit. Ylistämme sinua, alun uuden antaja. Pyhä Henki, auttajamme, niin kuin äiti lohdutat, olet arjen voimanamme, avaat toivon maisemat. Kiitos, että särkyneitä saatat yhteen, kutsut meitä omastamme antamaan, toisten kuormaa kantamaan.”
Heikki Kärhä seurakuntapastori, Lempäälä
