Luonnon monimuotoisuus on yhtä kun ihmisen terve elinympäristö

Luonnon monimuotoisuus on yhtä kun ihmisen terve elinympäristö. Noinkin voisi tiivistää Lempäälän ympäristösuojeluyhdistys LYSY ry:n toiminta-ajatuksen. Luonnon suojeleminen on tarpeellista ja arkista työtä. Mutta huoli ihmisen elinympäristöstä kytkee jokaisen meistä laajempaankin vastuuseen.

Lempäälässä luontoharrastus sai alkunsa jo 1970-luvun alkuvuosina Kanavan koululla perustetusta ”Luonto72” luontokerhosta. Tuula Koskivirta ja Tapani Länsirinne olivat tuolloin hankkeen alullepanijoina.

Kerho jatkoi 2000-luvulle asti Hakkarin yläasteella. Sen vetäjillä oli osavastuullaan vuonna 1983 maaliskuussa perustettu epäpoliittinen ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry. Perustava kokous järjestettiin nyt jo puretun Kanavan koulun ”teinisalissa”. Maailman myöhempien ympäristökokousten tapaan aikaa käytettiin kelloon katsomatta, eli kokonaiset 4,5 tuntia, tyydyttävän konsensuksen saamiseksi. Hyvin perustettu on toki puolet valmista.

Neljä vuosikymmentä Lempäälän ympäristöä ja luontoa tarkkaillut ja siihen aktiivisesti myös vaikuttanut yhdistys saattoi muistella tyytyväisenä tähänastisen historiansa kohokohtia.

Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys juhlisti 40-vuotista toimintaansa juhlaseminaarilla lauantaina 19. marraskuuta.

Tapani Länsirinteen ohella historiikin toinen laatija, Antero Korhonen palasi seminaarin lopulla yhdistyksen vaiheisiin vielä tarkemmin. Monet toimintatavat ovat olleet kertakäyttöisiä, aikaan ja tapahtumiin sidottuja, mutta osasta on kehittynyt pysyvämpääkin vuotuista virtaa.

Moottoritien linjaushanke Lempäälän taajaman läpi puhutti ja teetti paljon työtä LYSY:n alkuvuosina. Asetelma vertautuu nyt hyvin ajankohtaiseen ”tunnin rata”-hankkeeseen, johon Lempäälä on kuntana ottanut etäisyyttä jo varhaisessa vaiheessa. Moottoritien 1980-luvun linjaus olisi rikkonut maisemaa ja tehnyt kirkonkylästä vain nopeasti ohitettavan taajaman. Tampereen ja Helsingin yhdistävä tunnin rata olisi maastolinjauksineen Lempäälälle monin verroin tuhoisampi.

Edes Puskiaisten moottoritieoikaisulle ei tahdo löytyä ympäristöystävällistä tai sen haittoja tasapainottavaa vaihtoehtoa. Sarapiston alueelle perustettu – oikeastaan nykykielelle käännettynä ”ennallistettu” – ketomaisema on ollut LYSY:n kestoprojekti jo vuodesta 1994 lähtien. Kedon muuttaminen sekä pysyttäminen perinnemaisemaksi myös jälkipolville on yhdistyksen yhteisen uurastuksen helmi.

Ketoalueen ennallistamisen kaltainen yhdistyksen, taustatoimijoiden ja rahoittajien suurhanke on valtakunnallisestikin kuuluisaksi noussut Ahtialan lintujärven kunnostaminen ja kulkuesteettömän lintutornin rakentaminen Lempäälän lukion viereen. Väliin on mahtunut muuttolintuteemaa, akku- ja öljyjätteiden keskitettyä keräystä ja muovijätteen määrää huomioiva kampanja, puiden istutustalkoita, harvinaisten puulajien kartoitusta, luontoretkiä sekä lasten luontokäsityksen vahvistamista erilaisin tempauksin.

 

Vierailevista kahdesta esitelmöijästä tutkijatohtori ja psykologi Kirsi Salonen vei kuulijat sananmukaisesti luontoon tervehtymään. Luontoterapia eli ”Luonnosta virtaa” -menetelmä on osoittautunut päteväksi keinoksi stressin ja masennuksen lievityksessä ja parantamisessa. Ennenhän kehotettiin, joskus hyvin epäystävällisestikin, ”puhumaan puille”. Tieteellisen tutkimuksen ja tuloksien valossa se ei ole lainkaan huono neuvo.

Luonnosta virtaa -menetelmä tähtää huomattavan monisyiseen vuorovaikutukseen esimerkiksi masennuksen ja stressin terapoinnissa. Se ottaa huomioon ihmisen elinikäiset asuin- ja elinolosuhteet, samoin kuin hänen luontokäsityksensä ja sosiaalisen ympäristönsä.

Kirsi Salonen ei kieltänyt perinteisen psykoterapian ja/tai mielialalääkityksen positiivisia vaikutuksia ihmisen henkisen pahoinvoinnin lievittämisessä. Silti hänen esittelemänsä yksilövalintainen luontopolku vaikutti hyvin perusteellisesti tutkitulta vaihtoehdolta. Julkisrahoitteista tutkimusta ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta tehdään jatkuvasti yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoisesti, joten sanamukaisesti ”juurille” palataan.

Agronomi Philipp Mayer on saanut koulutuksensa ja varhaiset maatilakokemuksensa keskisessä Euroopassa. Itävallan vuoristoiset kotimaisemat vaihtuivat joitain vuosia sitten järvisuomalaiseen ja huomattavasti tasaisempaan maaseutuun. Molempien agronomien, Philippin ja hänen vaimonsa Niina Mayerin, omistaman Mantereen maitotilan historia ulottuu 1700-luvulta vuoteen 2015, jolloin lypsykarjasta luovuttiin kannattamattomana.

Kokonaisvaltainen muutos suuntautui lihakarjakasvatukseen ja laiduntamiseen. Samalla tilanpidon tuotantotalouden hallinta pantiin ”holistiseen”, eli kokonaisvaltaiseen uskoon. Philipp Mayerin mukaan eräänä tavoitteena on vähentää konevoiman käyttöä. Kaikkea tilan kehityksen, tuotantomenetelmien ja tuotteiden markkinointia hyödynnetään avoimesti. Samalla seurataan jokaista tilan menoerää suhteessa tiedossa oleviin resursseihin. Suunnittelun yksi fakta on, että maatalouden tuotanto ei tänä päivänä suju ilman EU:n ja kansallisen tason tukea.

Philipp Mayer keskittyi erityisesti laiduntamistekniikan vaikutuksiin maaperän hyvinvoinnissa. Maan päälliset tapahtumat siirtyvät luonnon oman kiertokulun kautta sekä alas- että ylöspäin. Oikea laidunnusrytmi parantaa maaperän laatua. Siten luonto tuottaa runsasta tuoretta ravintoa usean kuukauden ajan karjan oman lannoituskierron avulla. Kun karja on kylläinen ja tyytyväinen, myös sen tuottama liha on laadukasta.

Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, paljonko tervepohjainen laidun sitoo hiiltä, mutta ainakin määrä lienee viljan viljelymaita suurempi. Mayerin sanoma seminaariväelle oli, että panostus mahdollisimman luonnonmukaisiin tuotantomenetelmiin niin maalla kuin metsissäkin voi maksimoida hyvinvointia tuotoksen laadussa sekä taata tuottajan toimeentulon.

Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistyksellä LYSY ry:llä on omat kotisivut. Luonnon ja oman asuinympäristön hyvinvoinnista kiinnostuneiden kannattaa hyödyntää niitä.

 

 

Teksti ja kuvat: Ahti Granat