Sanonta ”talvi yllätti autoilijat” pitää vuodesta toiseen kummasti paikkansa, vaikka niitä liukkaita ja lumisia kelejä tietää aina odottaa. Siitä huolimatta ensimmäisillä liukkailla ja ensilumen sataessa sattuu useampi ojaan ajo ja ketjukolari.
Liukkaat kelit eivät minua onneksi ole päässeet yllättämään, mutta adventti pääsi. Jo syyskuussa kaupan makeishyllyt antoivat ensimmäisen vinkin, että joulu on tulossa. Pikkuhiljaa mainokset alkoivat ehdotella erilaisia joululahjoja ja jouluruokalehti kolahti postiluukusta. Joulukalenterit on jo aikoja sitten hankittu, mutta muuten en ole jouluun vielä ehtinyt yhtään valmistautua. Enkä ole osannut siitä ottaa mitään stressiä, kunnes eräänä aamuna tuli pieni kolaus; sain videoviestin, jossa toivotettiin hyvää adventinaikaa ensimmäisen adventtikynttilän loisteessa ja tajusin, että minun adventtikynttilät on vielä kaupassa.
Samalla kuitenkin mieleen muistuu useammatkin kirjoitukset, jotka näin joulun alla ovat viime vuosien varrella yrittäneet rauhoitella meidän mieltä, ettei joulu ole kiinni puhtaasta kodista, itse leivotuista jouluherkuista tai mistään muustakaan ulkoisesta. Tärkeintä on tehdä joulun sanomalle ja joulun syntymäpäiväsankarille tilaa sydämessä.
Ja niinhän se on. Siihen saamme tänäkin jouluna ja siihen valmistautuessamme luottaa. On toki ookoo tehdä jouluvalmisteluja, jos on aikaa ja intoa, eikä se tuo stressiä. Mutta saa myös ottaa rennosti ja valmistella joulua vain hiljentymällä. Jeesus haluaa ensisijaisesti paikan meidän sydämessämme, jotta hän voi vakuuttaa meitä rakkaudestaan ja olla sitä kautta elämämme kalliopohja.
Kaiken touhun ja tavaran keskellä yritän tänä jouluna hiljentyä erityisesti Psalmin 23 ensimmäisen jakeen äärelle: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Mitä kaikkea se voikaan merkitä? Mihin se kutsuu ja mistä voin luopua? Mistä voin olla kiitollinen ja minkä perään lakata haikailemasta?
”Kiitos Jeesus, että tulit tänne luoksemme ja avasit tien Isän luo.
Auta meitä tekemään sinulle tilaa sydämeemme ja näkemään, mikä elämässä on tärkeintä.
Aamen.”
Heli Orre
Lempäälän seurakunnan nuorisotyönohjaaja
