”Köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostaankaan” kuuluu sanonta. Mahtaako tämä olla täysin totta? Uskon siihen, että ihminen, joka osaa asettua toisen asemaan, ymmärtää myös toisen hätää. Ja uskon, että siitä syntyy halu auttaa. Se ei ole kiinni oman lompakon paksuudesta eikä yhteiskunnallisesta asemasta – se on kiinni sydämen hyvyydestä.
Meidän perheen jouluaika on nyt muutaman vuoden alkanut teatterista, Saiturin joulusta. Saiturin tarina muistuttaa siitä, että on tärkeää huolehtia ihmisistä ympärillään. On tärkeää auttaa, olla ystävällinen ja viedä toivoa toivottomille.
Tänä vuonna sieluuni osui näytelmästä erityisesti lause ”Jouluna puute tuntuu pahiten kun yltäkylläisyys juhlii eniten.” Tämän sisältö ymmärretään varmasti niissä kodeissa, joissa on puutetta jostain.
Tuosta lauseesta tuli mieleeni myös erään tv-ohjelman jakso, jossa hyvätuloinen pariskunta vaihtoi kotia ja roolia vähävaraisen pariskunnan kanssa viikoksi.
Muistan, kuinka hyvätuloinen pariskunta kulki ostoskeskuksessa ja mietti, että vaikka ei ole rahaa ostaa mitään, tulee silti hyvä mieli kun kulkee kaupoissa ja miettii mitä kaikkea ostaisin, jos olisi rahaa. He ajattelivat, että rahattomana kaupoissa kulkeminen lisää toivoa ja motivaatiota pyrkiä kohti saavutuksia ja parempaa tulevaisuutta. Ehkä tämä sellaisten kohdalla voikin olla totta, joilla kaikki on vasta alussa – esimerkiksi opiskellaan ammattiin ja haaveillaan tulevasta työstä ja oikeasta palkasta.
Mutta entäpä he, jotka kokevat, että elämällä ei ole enää annettavaa ja vaikkapa sairastumisen tai eläköitymisen myötä ei enää ole tiedossa parempia aikoja? Raha ei riitä elämiseen, ja viikosta toiseen joutuu miettimään miten ruokkii itsensä tai perheensä. Joutuu punnitsemaan sen välillä maksaako laskun, ostaako lääkkeitä vai käyttääkö rahansa ruokaan. Minä olen elänyt sellaista arkea, joten tiedän oikein hyvin miltä se tuntuu. Niinä epätoivoisina hetkinä en löytänyt lohtua enkä toivoa ostoskeskuksessa kiertelystä ja parempien aikojen haaveilusta. Ahdistuin, jos jouduin menemään kauppaan.
Mutta olen ollut onnekas myös vaikeina aikoina. Minulla on ollut tärkeä tukiverkko, joka on pystynyt auttamaan. Olen saanut siitä toivoa, ja myöskin uskoa siihen, että en ole yksin. Olen saanut avusta voimaa pyrkiä kohti parempaa.
”Jouluna puute tuntuu pahiten kun yltäkylläisyys juhlii eniten”, niin. Charles Dickens kirjoitti nämä sanat 1843. Viisas mies, joka osasi hyvin sanoittaa sen, mistä joulussakin on kysymys. Siinä ei ole kysymys lahjakasojen suuruudesta tai rahallisesta arvosta. Siinä ei ole kysymys jouluruokia notkuvista pöydistä. Siinä on kysymys lähimmäisenrakkaudesta. Siitä, että me jotka voimme, huolehdimme heistä joilla on avuntarvetta. Kukin tehköön sen itselleen sopivalla tavalla, tärkeintä on, että osoittaa ihmisyyttä toisia kohtaan.
Voimia sinne, missä tämä joulu herättää voimattomuutta. Rauhaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Pidetään huolta toisistamme, ei hylätä toivoa.
Ystävyydessä, rakkaudessa ja toivossa. Niihin minä uskon.
Hanna Kairimo
