Viime sunnuntain kirkkovuoden tekstit puhuvat kiusauksesta ja siitä, miten Jeesus kesti Paholaisen houkutuk-set, vaikka oli varmasti heikossa kunnossa paastottuaan juuri 40 päivää autiomaassa. Paaston jälkeen Paho-lainen tuli kiusaamaan Jeesusta ja houkutteli häntä käyttämään jumalallisia voimiaan ja pettämään kutsumuk-sensa. Jeesus kesti houkutukset, pysyi lujana, eikä taipunut kiusausten edessä. Hänellä oli voima kestää tuo hurja koettelemus yksin. Raamatussa kerrotaan, miten vasta kiusaamisesta selvittyään Jeesuksen luo tuli en-keleitä, jotka palvelivat häntä. (Matt. 4: 1-11)
Vaikka Jeesus olikin supermies ja selvisi kiusauksista ja kärsimyksistä olemalla yksin, rohkenen ajatella, ettei hänen esimerkkinsä yksin kärsimisestä ole meille ihmisille useinkaan toimiva vaihtoehto. Uskon, ettei meitä ihmisiä ole tarkoitettu selviämään koettelemuksista yksin. Oma kokemukseni on, että mitä mustempi mieli, sitä mustemmaksi se muuttuu, jos tuntemuksiaan ei voi jakaa kenenkään kanssa. Ja mitä mustempi mieli, sitä enemmän se saa meidän häpeämään voimattomuuttamme ja huijaa meitä siinä, että ei ole muuta vaihtoeh-toakaan kuin pärjätä vaan. Niin usein olen kuvitellut, että on vain yritettävä selvitä yksin, mutta lopputulos on aina ollut alkutilannetta huonompi. Silloin kun eniten tuntuu siltä, että pitäisi pärjätä ja selvitä omin voimin, sitä enemmän meidän pitäisikin hakeutua toisten, meille tärkeiden ihmisten seuraan. Yhteinen suru ja kärsimys on aina jaettuna kevyempi kantaa, ja yhteinen ilo moninkertaistuu, kun sen saa jakaa.
Me ihmiset tarvitsemme Jumalaa, mutta ajattelen, että myös Jumala tarvitsee meitä ihmisiä. Etenkin niissä elämän pimeissä hetkissä. Jumala tarvitsee ihmisiä lähimmäisiksi toisilleen; olemaan hänen käsinään ja jalkoi-naan, mutta myös korvinaan ja olkapäinään tässä maailmassa. Uskon, että voimme lähimmäisessämme koh-data Jumalan ja Jumala voi kauttamme kohdata lähimmäisemme. Ei mikään pieni tehtävä tai vastuu, mutta onneksi ei myös mitenkään meidän omassa varassamme tai meistä itsestämme kiinni. Jumala toimii meidän kauttamme ja jopa meistä huolimatta, mutta ehdottomasti meidän kanssamme. Juuri sillä tavalla, kuin on tarpeen. Tämä paaston aika on oikein hyvä aika opetella sitä, että annamme Jumalan toimia meissä. Autetaan toisia aina kun voidaan, se olkoon ykköstehtävämme. Mutta bonuksena voimme harjoitella myös luopumista omavoimaisuudestamme ja ottaa toisten apua vastaan, joskus jopa ihan pyytää sitä.
Mari-Anne Luukas,
Vesilahden seurakunta
