Lempäälän Pohjola-Norden -yhdistyksen 35 –vuotisjuhlaa vietettiin viime sunnuntaina. Onnittelut vielä juhlivalle yhdistykselle ja sen perustajille! Juhlassa tuli taas kerran esiin, miten tärkeää on oppia tuntemaan ihmisiä muista pohjoismaista. Käytännössä tutustuminen tapahtuu niinkin yksinkertaisesti kuin majoittamalla vuorovuosina vieraita Ulricehamnista, Övre Eikeristä ja Kertemindestä.
Sama ikkunoiden ja ovien avaamisen idea koskee Suomi-Unkari -seuraa ja Tapolcaa. Nämä yhdistykset luovat yhteisöllisyyttä: me lempääläiset -henkeä.
Sote-uudistuksen ja hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen kunnat kilpailevat yhteisöllisyydellä ja yhteisöllisyyden kautta. Lempääläänkin on luotu yhteisövaliokunta ja valittu työntekijä, jonka tehtäväksi ymmärrän yhteisöllisyyden edistämiseen. Ei siis niin, että kuntaa sanoo, mitä yhdistysten ja seurojen tulee tehdä. Vaan niin, että auttaa yhdistyksiä tekemään juuri niitä asioita, joita yhdistykset haluavat tehdä. Näin syntyy elinvoimaa ja uusia oivalluksia.
Robert Putnamin maailmanlaajuisesti tunnettu työ sosiaalisen pääoman tutkimiseksi tiiviistyy kolmeen teemaan: vuorovaikutus, luottamus ja suhteiden silloittaminen yli yhteisön omien rajojen. Resepti on sama kuin suomenruotsalaisilla: kun harrastetaan jalkapalloa ja kuorolaulua, niin ihmiset voivat paremmin, ovat terveempiä ja elävät pitempään. Jopa työttömyys on pienempää. Kaikki tämä näkyy tilastoista.
Lempäälän kehittäminen on täkäläisten kymmenien urheiluseurojen tukemista, eläkeläisyhdistysten kokoontumisen helpottamista, kulttuuria, runoja, valokuvausta ja teatteritoimintaa paikallisin voimin ja yhdistysmuodossa. Se on sopimuksia kyläyhdistysten kanssa, yhteistyötä asukasyhdistysten, omakotiyhdistysten ja Lempäälä-Seuran kanssa. Se on leijonien, rotarien, spr:n ja partiolaisten toimintaa.
Yhteisöllisyys on myös konkreettisten asioiden ylläpitämistä. Se on vapaapalokunta -harrastusta, vaikka pelastustoimi olisikin siirretty soten eli tämän lyhenteellä Pirhaksi kutsutun puolelle. Se on tiekuntien työn ymmärtämistä ja edesauttamista. Se on osakaskuntien, metsästysseurojen, järvien suojeluyhdistysten ja luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnan auttamista. Muuten, kuntakeskukseen tarvittaisiin viherverkostoyhdistys tuottamaan yhteistä vihreää ympäristöä yli tonttirajojen.
Yhdistyksiä, seuroja ja vastaavia on sadoissa laskettava luku. Ne tekevät Lempäälästä tiheän ja sähäkän.
Muutamia ehdotuksia. Miten Lempäälä-taloon saisi yhteisöille tarkoitetun 30 hengen kokoontumistilan, joka ei olisi kallis eikä lukkojen ja hälytyslaitteiden takia hankala käyttää? Jotkut varsinaissuomalaiset kunnat ovat koonneet niin kutsutun järjestöpöydän, jossa kunta ja yhdistykset keskustelevat säännöllisesti. Olisiko sellainen mahdollista Lempäälässä? Entä harrastusavustusten ja omatoimirahojen tason nosto? Ei siis yleistä höllää rahaa, vaan omatoimisuuden ja hankkeiden tukemista.
Ja vielä: voisiko harkita erityisen Lempäälä-säätiön perustamista (peruspääomaksi rahaa sekä 100 ha kunnan metsää) vastaamaan lempääläisten kehityshankkeiden omarahoitusosuudesta. Esimerkiksi EU:n Leader –hankkeissa.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
