Kun meitä älytetään, vedetään huulesta tai pissitään suorastaan silmään, olemme joko noloja tai vihaisia ja usein molempia. Joskus jopa tuntuu siltä, että emme edes tajua meitä vedätettävän. Olemme niin tottuneet joihinkin ”maan tapoihin”. Emme näe edes sitä, mikä on suoraan silmiemme edessä joka päivä.
Jokin suomalaisessa kansanluonteessa lienee yhä suuremman mahdin alle alistuva alamainen. Perimäämme tuntuu iskostuneen usko, että järjestelmä kuin järjestelmä toimii parhaiten, kun sitä ei aseteta kyseenalaiseksi tai ainakaan arvostella julkisesti sen toimivuutta. Kansalaisten höyryjä päästellee ulos enintään kansanradio kerran viikossa tai jokin muu näennäinen kritiikkiohjelma.
Itseäni on jo vuosikymmeniä kiusannut vähittäiskaupan hinnoittelu kuluttajatuotteissa. Tein taannoin testin kaupallisista mainoksista. Hakemalla hain monisivuisesta esitteestä edes jonkin tuotteen hintaa, missä ei olisi numeroa 9 tai 99 ja jopa 999 vähintään loppuhinnan yhdistelmänä. Aniharva poikkeus vahvistaa säännön, että kauppa ei yseistään hevillä luovu.
Oheen kulunut, mutta iskevä markkinaslogan: ”Eikä tässä vielä kaikki!” Eli isolla numerofontilla ilmoitettu tuotteen hinta on lähes aina ysitetty alle seuraavan täyden eurojen tasamäärän. Näin hämätään kuluttajaa myös visuaalisesti. Onhan esimerkiksi ”vain” 299 paljon, niin paljon vähemmän kuin tasan kolmesataa. Onhan, eiköstä jookosta?
Suomen liityttyä eurovaluuttaan, vallitsi muutaman kuukauden hämmennys koko kauppa-kuluttaja -ketjussa. Kaupan piirissä ei hetkeen oltu aivan varmoja, miten muuttuneiden hintojen suhteen pitäisi menetellä. Liekö aiheesta käyty tutustumassa jo aiemmin euromaiksi muuttuneiden maiden hinnoitteluun, wer weiss? Markka-ajan ysityspolitiikka kuluttajahinnoissa omaksuttiin ainakin yleisesti jo alle vuoden sisään valuuttamuutoksesta.
Jotta kritiikin sijaan tai oheen esittäisi jonkin rakentavan ratkaisun, on haettava arkiverrokki lakisääteisistä tuoteselostuksista. Valmiiseen tuotteeseenhan on ennen sen myyntiin asettamista liitettävä erilaisia kuluttajaa suojaavia tietoja. Kuten lisäaineiden luonne ja määrä, vitamiini- ym. pitoisuudet sekä onko esimerkiksi ruoka-aine käyttäjän terveyden kannalta suositeltava vai ei. Monia herkkyyksiähän ihmisille on aikojen kuluessa kehittynyt, joten niiden välttämisestä on jopa pakko informoida. Muiden tuotteiden kuin ruoka-aineiden käsikirjat ja toimintaohjeet ovat samaa kuluttajan suojaksi laadittua tekstiä.
Ehdotan siis, rakentavasti, että kuluttaja saa jatkossa kaikkiin kulutustavaroihinsa loppuhinnan erittelevän tuoteselosteen nykyisen ysityspolitiikan korvikkeeksi. Seloste sisältäisi mm. eettisesti tuotetut raaka-aineet/tuote, ekologiset kuljetuskulut ja -tavat/tuote sekä vihersiirtymän jo toteuttaneen teollisuuden kustannukset/tuote. Tällaista demokraattista markkinarojalistia kiinnostaisi erityisesti, mitä kauppaketjun tukkuhinnoittelu ja vähittäiskaupan omat katteet vaikuttavat loppuhinnoittelussa?
Kenelle niiden ysien, ysiysien ja ysiysiysien maksaminen sitten kuuluisi? Ei mielestäni ainakaan kuluttajalle.
