Keskusteluissa usein toistuu sama teema: aika ei millään riitä kaikkeen mitä meiltä odotetaan. Tuntuu, että meiltä vaaditaan aina vaan enemmän. Pitäisi tehdä vielä vähän enemmän ja paremmin. Mikään ei tunnu riittävän ja aina pitäisi olla tehokkaampi.
Riittämättömyyden tunne ei tule meille pelkästään sisältämme, vaan ympäröivä yhteiskunta aiheuttaa riittämättömyyden kokemusta. Silloin meidän tulee muistaa, että meidän ei tarvitse olla täydellisiä.
Olin viime viikonloppuna retkellä, missä osallistujien keski-ikä oli 70 vuotta tai ylikin, siis eläkeläisten retki. Siellä yksi isäntä harmitteli, että koska on niin kaunis aurinkoinen päivä, niin hän tuntee huonoa omatuntoa siitä, kun vain oleilee täällä reissussa eikä ole tekemässä jotain hyödyllistä työtä. Niin syvällä meidän mielen sopukoissa on se, että aina – eläkkeelläkin – pitää olla ahkera, eikä voi juurikaan vain hengailla.
Useimmille meille on tyypillistä olla tyytymätön itseemme. Meillä on heti lista valmiina asioista, mihin emme itsessämme ole tyytyväisiä. Vaikeampi onkin tehdä lista, missä löytäisimme itsestämme ominaisuuksia mihin olemme tyytyväisiä. Koetaan, ettei saada aikaan riittävästi eikä suoriuduta asioista niin hyvin kuin haluttaisiin. Monesti riittämättömyyden tunteeseen liittyy myös vertailuja siihen, mitä muut ihmiset tekevät ja että minunkin pitäisi siihen pystyä.
Meitä opetetaan, että rakastaisimme lähimmäistä niin kuin itseämme. Meitä siis kehotetaan rakastamaan myös itseämme ja olemaan itsellemme armollisia. Meistä jokainen on luotu Jumalan kuvaksi. Me olemme jokainen Jumalalle aivan yhtä rakkaita riippumatta siitä, kuinka paljon olemme saavuttaneet elämässämme.
Ihmisarvoa ei mitata tekemisellä. Olemme Jumalan kuvia kaikkine vahvuuksinemme ja vajavuuksinemme. Jumalalle meidän ei tarvitse suorittaa tai todistaa yhtään mitään. Saamme olla sellaisia kuin olemme. Meistä jokainen on riittävä sellaisenaan. Jumalalle me riitämme.
Eija Nurmi
