Kouluprojekti lähti hyvällä tavalla lapasesta: Aino, Maija, Halla, Eeli ja Sampo järjestävät tapahtuman Myllyrannassa, vaikka esitelmä kesäkissoista olisi riittänyt

Ei tule esitelmää, vaan Eeli Siikarla (vas.), Halla Pakaslahti, Maija Tuomisto ja Aino Aalto tekevät vaikuttamisprojektinaan jotain aivan muuta. Kuvasta puuttuu Sampo Laakso. Kuva: Katariina Rannaste

Olihan se yllätys. Luokanopettaja Virpi Järvelä oli kuvitellut, että oppilaat esitelmöisivät vaikkapa ruokahävikistä, kun ympäristöopissa 6.-luokkalaisten tehtäväksi oli tullut toteuttaa jokin vaikuttamisprojekti.

Aino Aalto, 12, Maija Tuomisto, 12, Halla Pakaslahti, 13,  Eeli Siikarla, 12, ja Sampo Laakso, 13, päättivät kuitenkin tehdä hieman isomman projektin.

Vesilahden yhtenäiskoulua käyvät nuoret järjestävät Lempäälän Myllyrannassa tapahtuman, jossa jaetaan tietoutta kesäkissoista ja siitä, miksi kesäkissaa ei kannata ottaa.

Tapahtumassa esiintyy vesilahtelaisnuorten coverbändi, Titanium. Lisäksi tapahtumaan on pyydetty yhdistyksiä esittelemään toimintaansa, paikalla on tällä tietoa ainakin Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry ja eläinsuojeluyhdistys Maukula ry.

Tapahtumassa myydään myös kahvia ja mokkapaloja. Tuotto lahjoitetaan eläinten hyväksi.

 

Miksi nuoret päätyivät järjestämään vaikuttamisprojektinaan tapahtuman?

– Koska luulin, että sen pitää olla jotain isoa. Projektiksi olisi kuulemma riittänyt sekin, että kierrämme luokissa kertomassa kesäkissoista, Eeli Siikarla naurahtaa.

– Mutta halusimme projektin isoksi. Ei mitään puolen välitunnin hommaa, vaan jotain, mikä oikeasti vaikuttaisi, hän sanoo.

Opettaja Järvelä ihailee nuorten tarmoa.

– He ovat soittaneet yhdistyksiin ja etsineet tukijoita, tehneet parissa viikossa vaikka mitä – ja ilman aikuisten apua, Järvelä kehuu.

Tapahtuma järjestetään Myllyrannassa sunnuntaina 28. toukokuuta kello 13 alkaen.

Tapahtuma löytyy TikTokista nimellä Kesakisut.

– Toivomme, että tapahtuma saisi ihmiset miettimään, kannattaako kissaa ottaa kesäksi, ja että pystyykö sitä hoitamaan mökkikauden loputtua. Että kissan ottamista harkittaisiin pidempään, eikä se olisi vain hetken juttu, nuoret kertovat.

 

Lue myös:

13-vuotiaat Halla ja Aino perustivat lapsille kirjakerhon – kokoontumisissa luetaan ääneen ja tehdään luovia juttuja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?