
Narvanmatkantien varrella on komeita maalaistaloja ja toinen toistaan idyllisempiä pikkumökkejä. Kukahan tuossakin on asunut?
Sorvalan kesänäyttely Vesilahden Narvassa esittelee taloja ja mökkejä 14 kilometrin matkalta Suonolasta Keihosiin. Näytteillä on valokuvat noin sadasta asunnosta ja selostukset niiden historiasta.
– Kuvausprojektiin pyrittiin ottamaan pääasiassa iäkkäämpiä asuntoja, koska niiden ympärille on kytkeytynyt sosiaalisesti merkittäviä muistoja, tapahtumia ja persoonia, kertoo valokuvat ottanut ja näyttelyn koonnut kotiseutuneuvos Yrjö Punkari.
Tärkeimpänä tietolähteenä ovat olleet Sorvalan Seniorien keskustelut vuosina 2018–2023. Lisäksi tietoja on metsästetty haastatteluista, kirjoista, asiapapereista ja tietokannoista. Sukututkimustietoja on etsinyt Matti J. Mäkelä.
– Olen yrittänyt selvittää kunkin paikan asukkaat 1900-luvun alussa, ja sen lisäksi olen tutkinut heidän sukutaustojaan. Tästä esimerkiksi näkee, että Sinikka ja Tiina Nopolan isoisä Akseli Nopola oli kotoisin Karinaisista ja isoäiti Anna Nopola Narvasta, Mäkelä esittelee mappiaan.

Narvan kansakoulusta pohjasivistyksensä saanut Matti J. Mäkelä pyrkii olemaan paikalla näyttelyn aukioloaikoina ja etsii mielellään sukututkimustietoja kiinnostuneille. Hänen kanssaan näyttelyoppaana päivystää Hilkka Salo Vesilahden Museoyhdistyksestä.
– Toivomme, että ihmiset kiinnostuisivat juuristaan ja ymmärtäisivät, että ei tämä Narvan seutu mitään mettäkulmaa ole. Narvanmatkantie oli jo keskiajalla tärkeä liikenneväylä, ja sitä pitkin on kuljettu kohta parituhatta vuotta, Mäkelä ja Salo muistuttavat.
Näyttelytilana toimiva Sorvala on oma nähtävyytensä sekin. Hirsistä rakennetussa mökissä on punaiseksi maalattu peiterimavuoraus ja musta tervapahvikatto. Sisällä on komeat lankkulattiat ja paljaat hirsiseinät.
Varvari-Jannen kotina ja verstaana toiminut mökki oli vuonna 2017 purku-uhan alla. Rakennuksen historiallisen arvon vuoksi tuli kuitenkin uusi päätös: mökkiä ei saa purkaa eikä sitä saa siirtää minnekään. Sorvala sai jäädä paikalleen, ja se on kunnostettu museoksi ja näyttelytilaksi.
Sorvalan kesänäyttely on avoinna Kestintie 1:ssä Vesilahden Narvassa 27.8. saakka lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10.45–13.





