Koraanin polttamisesta

Juha Kuisma

Ruotsissa oikeusoppineet ovat päätyneet siihen, että sikäläiseen sananvapauteen kuuluu oikeus polttaa muslimien pyhä kirja Koraani. Kun tällainen oikeus on todettu olevaksi, turvaavat poliisit näitä Tukholmassa tapahtuvia mielenilmauksia vastamielenosoittajilta. Asiallisesti ottaen moinen toiminta auttaa lähinnä Venäjän nykyregiimiä: niin kauan kuin Koraaneja poltetaan, ei Ruotsilla ole pääsyä Natoon.

Erikoista on, että Koraanin Ruotsin lainsäädännön normien mukaan polttaja rikkoo kuitenkin avotulentekokieltoa ja jos hän tekee temppunsa vaikkapa moskeijan edessä, syyllistyy hän kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Mutta sananvapautta vastaan hän ilmeisesti riko?

Suomessa Koraanin tai minkä tahansa uskontokunnan pyhien kirjoitusten mielenosoituksellinen polttaminen ei ole mahdollista, koska meillä perusoikeuksiin kuuluu uskonrauha. Siis oikeus harjoittaa uskontoa tai olla harjoittamatta.

Voit olla ateisti, agnostikko tai uskova, mutta näihin suhtautumisiin ei sisälly oikeutta pilkata tai häväistä toisten uskonnollisia tunteita. Päinvastoin: meillä oletetaan, että se jolle uskonto on tärkeä asia elämässä, antaa myös toisin uskoville arvoa. Mitä tärkeämmiksi teologiset asiat koet, sen paremmin ymmärrät, että ne voivat olla toisillekin tärkeitä.

En pääse mihinkään siitä, että käsittääkseni tuossa Koraanin polttamisessa on kyse väärin ymmärretystä sanavapaudesta. Ei sananvapaus sisällä esimerkiksi oikeutta vihapuheeseen; toisten ihmisten arvojen häpäisyyn tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan; elämän ja hengen kieltämiseen; kansanvaltaisen oikeusvaltion kumoamiseen. Sananvapaudella on rajansa siinä itsessään: sananvapaus ei saa kumota sananvapautta.

Missä tuo raja kulkee? Sanoisin että vastavuoroisuudessa. Se, mitä äärimmäisen sananvapauden vaatija vaatii, tulee päteä myös häneen ja hänelle tärkeisiin arvoihin. Jos vaatii oikeutta polttaa Sanaa, olisi hyväksyttävä myös Sanan puolustajat. On tykkänään eri asia sanoa jokin mielipide kuin tehdä peruuttamaton julkinen teko. Häpäisevä teko on aina jonkinlaista väkivaltaa, muiden arvojen tuhoamista tai nihilointia.

Jos kannanottajan taito riittää, hän voi laatia silmät avaavan yleisönosastokirjoituksen tai kirjoittaa vaikkapa kaunokirjallisen kirjan, jonka henkilöiden ja tapausten kautta kirjoittajan kanta tulee vaivihkaa laajalti ymmärretyksi.

Historiasta olemme voineet oppia, että aina kun joku polttaa kirjoja, on totalitaarisuus paikalla ja tekijällä halu määritellä jotkut ihmiset epäihmisiksi, ennen pitkää myös ihmisinä polttamisen ansaitseviksi. Kirjaroviot ovat noitavainojen yksi muoto. Klassinen projisointitilanne: tekijä pyrkii ulkoisella eleellä tuhoamaan jotain, joka onkin itsetiedottomana mörkönä hänen oman mielensä sisällä.

– Jumalauta, näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa, tiivisti eräskin älykkö jälkikäteen 1930-luvun tunnelman. Mitä Oleminen, Absoluutti tai kosminen tietoisuus onkaan, kestää se kaiken. Se ei hetkahda sykäystäkään. Sikälikin Pyhän Kirjan polttaminen on maailman tyhmin asia.

Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija

Lue lisää

  1. Kolumnit
    05.11.2024. 12:00

    Tilaajille

  2. Ajankohtaista
    29.09.2024. 16:00

    Tilaajille

  3. Ajankohtaista
    04.08.2024. 12:00

    Tilaajille

  4. Ajankohtaista
    03.08.2024. 15:00

    Tilaajille