Heti Pirkanmaan pohjoisrajan tuntumassa on kolme hirrestä rakennettua kirkkoa: Pihlajaveden kirkko, Keuruun vanha kirkko sekä Petäjäveden kirkko. Näistä puukirkoista Petäjäveden kirkko on listattu UNESCON maailmanperintökohteeksi, mutta kaksi muutakin kirkkoa kelpaisi samaan sarjaan.
Pihlajaveden kirkko on rakennettu pääosin vuonna 1780, jolloin rakennustöitä johti kuulu kirkonrakentaja Matti Åkerblom (alk. Matti Pärnä) Eräjärveltä. Kirkkoa rakensivat mestarin johdolla paikalliset 10 taloa ja neljä torppaa. Pihlajavedellä on laskettu tuolloin olleen 292 asukasta.
Muodollisesti he pykäsivät saarnahuonetta, koska virallista lupaa kirkon rakentamiseen ei saatu. Hirret on veistetty hieman toispuolisesti niin että ydinpuu ottaa vastaan ulkopinnan sateen ja paahteen. Nurkat ovat lukkonurkkia. Kirkossa on suhteellisen pieni ikkunapinta-ala.
Kirkko rakennettiin Kömin talon lahjoittamalle maalle, ”Kömiläisen pellolle” korkeaan metsämaastoon.
Koska paikka on nykyään järeän metsän ympäröimä ja ilman vesinäköalaa, sitä kutsutaan ”erämaakirkoksi”. Sen erikoisuutena ovat sivulaivan varjokuvamaiset ihmishahmot, joiden arvellaan syntyneen siten, että kosteissa turkeissaan seinään nojanneet sanankuulijat ovat pigmentoineet kuvansa hirsiin. Ihmisethän istuivat kirkossa aina samoilla paikoilla.
Keuruun vanha kirkko otettiin käyttöön 1758. Kirkko on tehty alahärmäläisen kirkonrakentaja Antti Hakolan johdolla. Kirkko on valoisa ja erillinen kellotapuli on muhkea. Kirkossa käytetty puutavara on erikoisen järeää: keskikäytävän lattialankut vähintään puoli metriä leveitä ja sisätilaa sitovat sidehirret ovat kuin nykyaikaisen talotehtaan liimapuupalkkeja – vaikka ovat yhtä puuta.
Keuruun puukirkon tunnelma on erittäin valoisa. Se johtuu luontevista sisääntuloista, sisätilan korkeudesta, vaaleista pinnoista, suurista ikkunoista ja seinä- ja kattomaalauksien luontoaiheista. Osa kirkon viehätystä on sen mittasuhteissa: ne ovat kohdallaan, rakennus vapauttaa eikä rajaa.
Myös ympäröivä kirkkomaa on valoisa ja levollinen, ympäristöön avautuva. Kirkkomaan kivimuurien sisällä on omassa venetalaassaan 15-hankainen kirkkovene Iso Valkonen.
Tässäkin kirkossa salvokset ovat lyhyttä lukkonurkkaa. Mahdoinko tutkia hirret oikein, kun päädyin käsitykseen, että seinähirsiä ei ole varattu, vaan ne on höylätty tasapintaan, tapitettu ja rakenteen oma paino painaa mahdolliset raot umpeen.
Petäjäveden vanha kirkko rakennettiin 1763 ja muiden puukirkkojen tapaan se viimeisteltiin seuraavana vuonna. Rakentajamestarina toimi Jaakko Klemetinpoika Leppänen Vesangalta.
Kirkko on hämmästyttävä käsityötaidon osoitus ja sen mittasuhteet ovat vähintään yhtä onnistuneet kuin Keuruun vanhassa kirkossa. Erikoista kirkossa on sen koristelu: väreissä ja muotokielessä on jotain kevyttä ja keskieurooppalaista. Sisätiloiltaan kirkko on saarnastuolia lukuun ottamatta maalaamatonta puupintaa. Ikkunat ovat suuret ja valoisat.
Kirkon tapulin rakensi kirkonrakentaja Leppäsen pojanpoika 1821. Tapulin pohjakaava muodostaa ristin ja sen alakaton keskellä on kauniisti maalattu kellojen nostoaukko.
Ainoa hämmennystä aiheuttava seikka on museoviraston ohjeiden mukaan tehty kirkkomaan lauta-aita, joka on ruma, tökerö ja rapistuu. Miksi tuollainen ratkaisu, kun tiedetään vanhojen kirkkomaa-aitojen olleen hirrestä tehtyjä, lapajalkaisia?
Kaikki kerrotut kirkot ovat suosittuja vihkikirkkoja.
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
