Vanhan torpan lautaovessa on pieni, hieman soikea reikä. Onkohan siitä mennyt läpi kiväärinluoti tai lähellä räjähtäneestä srapnellista singonnut kuula? Kivikkoisella mäennyppylällä on kaivettuja kuoppia. Ovatkohan ne nauriskuoppia vai yli sata vuotta vanhoja taistelupoteroita? Lempäälässä ja Vesilahdessa käytiin verisiä taisteluja maalis–huhtikuussa 1918. Sodan jälkeen maastosta, puustosta ja rakennuksista on löytynyt valtavasti sotaromua: hylsyjä, luoteja, srapnellin kuulia, kranaatinsirpaleita ja ruostuneita aseiden jäänteitä.
Sotaromun lisäksi maastosta on kaivettu kengänpohjia, nappeja ja solkia, jotka ovat ehkä kuuluneet täällä taistelleille, kaatuneille tai teloitetuille. Vielä tänä keväänä Vesilahden Mantereesta löytyi pellosta kokonainen srapnelli-ammuksen kärki.
Vesilahtelainen yliluutnantti Juha Virolainen (s. 1952) löysi jo pikkupoikana kotinsa läheiseltä mäeltä kuoppia, joita hän pitää vuoden 1918 sotaan liittyvinä kaivantoina. Yksi niistä on nelisen metriä pitkä ja melko matala, toinen kolmisen metriä pitkä ja edellistä syvempi.
– Nämä on kaivettu vapaussodan aikaan, mutta en tiedä mihin tarkoitukseen. Saattavat olla suojakorsun paikkoja. Täällä oli myös neliönmallinen kuoppa, ehkä ammuspotero, mutta se jäi nykyisen Lempäälä–Vesilahti-tielinjauksen alle, hän esittelee.
Kun Juha Virolaisen isä, sekä talvi- että jatkosodassa taistellut sotainvalidi Kauko Virolainen oli 1970-luvulla läheisellä pellolla kyntämässä, niin maasta paljastui 76-millisen kenttätykin hylsy. Löydöt eivät ole järkyttäneet karjalaista siirtolaisperhettä.
– Vanhana sotilaana voin sanoa, että ei ole herättänyt minkäänlaisia pelkotiloja. Vuodesta 1918 on kuitenkin niin pitkä aika, Juha Virolainen pohtii.
Vesilahden Sotaveteraanien puheenjohtajana toimiva Virolainen on tehnyt toistasataa reissua Venäjälle. Hän on käynyt tutustumassa erityisesti jatkosodan taistelupaikkoihin Korpiselästä Tolvajärvelle ja edelleen Syvärin eteläpuolelle Shemenskin maisemiin asti.
– Halusin seurata Vesilahden komppanian taisteluita jatkosodan aikana, koska isäni oli tämän yksikön mukana. Olen siis kulkenut samoja polkuja ja teitä kuin isäni aikoinaan, hän kertoo.
Virolaisen alue lähellä Lempäälän rajaa oli toki tulenarkaa seutua, mutta paljon pahemman höykytyksen kohteeksi joutui lähempänä Kirkonkylää sijaitseva Hovin tila. Sitä kohti ammuttiin tykillä kahden viikon ajan huhtikuussa 1918. Talo syttyi jo palamaankin, mutta saatiin sammutettua.
– Setäni Aaro Hovin mukaan pihamaa oli täynnä pieniä kraatereita, jotka hän sai tasattua vasta vuonna 1960, kun osti ensimmäisen traktorinsa, kertoo isäntä, kapteeni evp Matti Hovi.
Sisällissodan aikaisia ammuksen osia löytyy Hovin pelloilta silloin tällöin. Viimeksi muutama vuosi sitten kyntöaura nosti esiin srapnellin osan koulun viereiseltä pellolta.
– Taloni seinät ovat täynnä srapnelleista lentäneitä sormenpään kokoisia lyijykuulia. Kun tein polttopuiksi vaarinpirtin, niin hirsiä halkoessa löytyi jatkuvasti lyijypalloja. Yhden rakennuksen kivijalassa on kivi väärässä asennossa, koska siihen on osunut tykin ammus, isäntä luettelee.
Lisäksi Hovin Saarikossa on taistelupoteroita. Matin isovanhemmat kertoivat lapsille niiden olevan nauriskuoppia, sillä he eivät halunneet puhua ajasta, jolloin suomalaiset tappoivat toisiaan.
– Ne on helppo tunnistaa poteroiksi, koska ne täyttävät hyvän tuliaseman vaatimukset ja niissä on suojainen kulkuyhteys poterosta toiseen. Kyseessä on ryhmän tai puoliryhmän tuliasema, Matti Hovi arvioi.
Virolaisen ja Hovin välissä on viettänyt lapsuutensa Reino Kesola (s. 1945). Hän löysi pikkupoikana kotitalonsa navetan takaa tykin ammuksia, jotka olivat jääneet suutareiksi. Pappilan risteyksestä Hovin suuntaan hän löysi savimontun reunalta pistoolin jäänteet.
– Pistooli oli varmaan vuoden 1918 jäljiltä. Ihmettelimme sitä aikamme ja viskasimme takaisin kuoppaan.
Kesola kertoo vanhasta torpasta, jonka ulko-ovessa on pieni reikä ja tuvan ikkunanpuitteessa toinen samanlainen. Hän uskoo reikien olevan 7.62 -millisen kiväärin luodinreikiä. Torppa sijaitsee lähellä Näppilän siltaa, jonka luona käytiin kiivaita taisteluja keväällä 1918.
Reikiä on epäilty sotilaskiväärillä ammutuiksi luodinrei’iksi tai lähellä räjähtäneestä srapnellista singonneiden kuulien tekemiksi. Mahdollista on sekin, että ne eivät liity sotaan mitenkään.
– Tekisi mieli sanoa Reinolle, että olisit käynyt Specsaversillä. Luoti yleensä rikkoo puuta enemmän. Reikä voi olla jonkun pienen kololinnun tai ison, kaivavan hyönteisen tekemä. Tai jopa ihmisen tekemä kairalla, toppuuttelee kotiseutuneuvos, yliluutnantti Yrjö Punkari.
Reino Kesolan lapsuusmuistoista arvoituksellisin on valkoiseksi maalattu lautaristi, jonka hän löysi kaatuneen puun juurakon alta nykyisen Puotipolun kohdalta. Ristin teksti oli niin kulunut, että siitä ei saanut enää selvää.
– Kysyimme aikuisilta rististä, mutta kukaan ei tiennyt mitään. Ehkä risti oli muistona siitä, että sillä paikalla oli kuollut joku. Sellainen upottava ja soinen kohta olisi kyllä soveltunut hautaamiseenkin, hän arvelee.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta löytyy torppari Juha Kaakkolammin (1893–1983) kirjoitus, jonka mukaan Hietaniemen ja Kesolan väliseen maastoon haudattiin vuonna 1918 neljä punaisiin kuulunutta miestä. Tästä ei kuitenkaan ole mitään virallisia todisteita.
Onko mahdollista, että lautaristin alla lepäsi punaisten ruumiita?