Olen pohtinut viime päivinä paljon sanoja vastakkainasettelu, poliittinen keskustelu, virhe, mielipide ja arvomaailma.
Olen 56-vuotias äiti ja täti; idealisti, humanisti kristitty, vasemmistolainen ja vankkumaton ihmisarvon ja tasa-arvon puolustaja. Kun kirjoitin laminoidulle A4-arkille tekstin ”Minä haluan Suomen, jossa ei ole natseja” ja postasin sen someen, minua syytettiin vastakkainasettelusta, henkilöiden arvostelusta ja puolueiden välillä tehtävän yhteistyön vaarantamisesta.
Ollakseni täysin rehellinen, en vieläkään ymmärrä, mikä tuon paperin tekstissä on vastakkainasettelua. Mitkä asiat ovat vastakkain, elleivät sitten ajatukset siitä, että kaikilla on ihmisarvo ja että kaikilla ei ole ihmisarvoa?
Kirjoittaessani kylttiä, en ajatellut ketään yksittäistä ihmistä. Ajattelen kuitenkin, että etenkin poliitikko on vastuussa niistä teksteistä, ulostuloista ja esiintymisistä, joissa hän on itse omalla nimellään ja kuvallaan esiintynyt. Näin teen myös itse siitä huolimatta, että olen todella pieni tekijä poliittisella kentällä.
Oppositiopuolueen edustajana olen huolissani Suomen suunnasta ja hallitusohjelmaan sisältyvistä arvovalinnoista. Niistä opposition kuuluukin pitää ääntä, vaikka se ääni haluttaisiinkin vaientaa. Onhan minua kutsuttu myös stalinistiksi, komnunistiksi, vihervassariksi, vastakkainasettelijaksi, jopa Suomen tuhoajaksi.
Kun A4 aiheuttaa myrskyn, joka ei mahdukaan vesilasiin, kysyn: olemmeko normalisoimassa rasismia? Mikä todella on suurin uhka maallemme tällä hetkellä? Minkä asioiden puolesta meidän tulee yhä voimakkaammin taistella?
Koko kesän olen seurannut lamaantuneena hallituksen muodostumista ja lukenut kasvavan huolen vallassa hallitusohjelmaan kirjattuja asioita. Vaikuttaa siltä, että nykyinen hallituksemme haluaisi rikkoa menneiden sukupolvien meille rakentaman hyvinvointivaltion.
Täysin käsittämättömältä tuntuu se, että vain 80 vuotta toisen maailmansodan tapahtumien ja silloin Euroopassa vaikuttaneen fasismin ja natsismin jälkeen, meille Suomeenkin on juurtunut kyseisiin ideologioihin pohjautuvia aatteita ja liikkeitä, jotka ihailevat ja kannattavat niitä.
Tämä pelottaa minua, pelottaa elää Suomessa, jossa on fasisteja ja uusnatseja. Suren ihmisarvokeskustelun saamia piirteitä, sitä, että täällä on sallittua haaveilla toisten ihmisten tuhoamisesta, että joku tahtoisi määritellä sen, kuka saa elää.
Hetken aikaa tuntui siltä, kuin tämä paperi on Lempäälän kunnan suuri ongelma, vaikka kohtaan töissä ja siviilissä tilanteita, joissa tarvitaan kipeästi yhteiskunnan turvaverkkoja. Rakenteita, joita nykyinen hallitus aikoo purkaa ja joiden purkamista yleistä ja yhtäläistä ihmisarvoa alentava puhe tukee.
Spontaanissa kannanotossa haluttiin nähdä asioita, joita siinä ei ollut. Toivottavasti moni myös ymmärsi, millaisen arvomaailman puolella seison.
Satu Kosola,
Lempäälän Vasemmisto
