Autiotalo syttyi tuleen Pirunlinnantiellä – Palo ehti levitä puustoon

Talo syttyi tuleen Pirunlinnantiellä. Kuva: LVS-arkisto/Joonas Leskinen

Pirkanmaan pelastuslaitos sai tiistai-iltana hälytyksen Lempäälän Kuljuun. Pirunlinnantien päässä oli syttynyt palamaan vanhahko yksikerroksinen talo, joka pelastuslaitoksen tietojen perusteella oli asumaton.

Naapuri ilmoitti palosta hätäkeskukseen kello 20.26.

Noin 70-neliöinen rakennus oli täyden palon vaiheessa pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.

Päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoi kello 21 maissa LVS:lle, että palo oli ehtinyt levitä läheisiin puihin.

– Onneksi maasto on sen verran kosteaa, ettei palo levinnyt enempää, Olkkonen kertoi.

Pelastuslaitos sai estettyä palon laajemman leviämisen maastoon. Paloa oli sammuttamassa kaksi yksikköä ja kaksi säiliöautoa.

Sammutustyöt jatkuivat useamman tunnin ajan, noin kello puoli kahteentoista illalla. Pelastuslaitos hoiti kohteen jälkivartiointia pitkälle yöhön.

Talon hirsiseinät jäivät pystyyn, mutta rakennus tuhoutui käytännössä kokonaan.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Palon syttymissyy on toistaiseksi tuntematon ja poliisi tutkii tapausta.

 

Juttua muokattu 6.9. klo 10.30: päivitetty pelastuslaitoksen tietoja illalta. 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?