Rosvot Lempäälässä

Juha Kuisma

”Esimerkiksi Lempäälässä Mantereen kylässä, valtamaantieltä, suuren sillan luona sinne kääntyvän maantien mutkassa olevan virstan tukin luona pitäisi olla saman kirkon rippikaluja.” Näin kertoo entinen metsärosvo Kalle Fors joulukuussa 1918 Siperiasssa Tshuhonskoin kylässä Längelmäeltä lähtöisin olleelle poliittiselle pakolaiselle, Lauri Luodolle. Tshuhonskoi oli suomalaiskylä Omskin kaupungin läheisyydessä.

Tämä kätköstä kertova Kalle Fors oli entinen Turkin sodan (”Tuhannenpa verran poikia lähti…”) veteraani, hämäläinen metsärosvo, Siperiaan jouduttuaan Tobolskin kuvernöörin hevoskuski ja matkasihteeri, ja vanhoilla päivillään Tshuhonskoin kylän suutari.

Kun tuota Forsin kertomaa lausetta tutkii, sanotaan siinä, että joskus 1870-luvulla olisi Lempäälän kirkon arvoastioita varastettu ja saalis olisi kätketty maahan virstan pylvään juurelle Näppilän sillan jälkeen ja juuri ennen Mantereeseen kääntyvää kylätietä. Onko tällainen varkaus tapahtunut suunnilleen 150 vuotta sitten? Onko varastettuja tavaroita koskaan löytynyt? Vai ehtikö joku muu rosvojoukon jäsenistä tyhjentämään kätkön kaikessa hiljaisuudessa? Jos pidämme kertomusta totena, on mahdollista, että tavarat ovat edelleen maan syvyyksissä, sillä paikalla tehdyt tienrakennukset ja maansiirrot ovat vain lisänneet kätkön päällä olevia kerroksia.

Samainen Kalle Fors kertoo, että kun rautatietä Hämeenlinnaan rakennettiin, saivat rosvot sattumalta käsiinsä ratatyömiehille tarkoitetun kruununvoudin rautaisen rahakirstun. ”Sen käsiin saaminen oli kyllä helppoa, mutta kappaleiksi hakkaaminen pahaisella kirvesnylkällä vaati kärsivällisyyttä.”

Muita rosvojen kaappauksia olivat Hatanpään kartanon neidin sormusten ja helminauhojen vohkiminen. Neiti oli katsellut vierestä ja varoitellut, ettei maahan hypätessä katkaise jalkoja. Tavarat Kalle vei Messukylän Takahuhdin ”koperoon” talteen. Kun hänet kohta pidätettiin Pirkkalan krouvissa, ei mitään voitu todistaa.

Varsinainen varastetun tavaran varastopaikka oli Oriveden Juuaksi sanotulla salokulmalla. Paikka oli syvällä sydänmaassa, että kun sinne varastetuilla hevosilla tavaraa vei, ei virkavalta saanut kiinni. Siellä, järveen pistävän pisimmän niemen sysiladossa rosvot makailivat kerppukasan alla ja sen ladon seinän alle oli kaivettu kuparit, hopeat ja kullat.

Rosvot oikeuttivat tekonsa sillä, että he ottivat vain rikkailta. He olivat ”tavarantasaajia”. Eivät varastaneet köyhiltä eivätkä tyhjentäneet kirkkojen vaivaisukko-patsaita. He halveksivat kiinniottajiaan: ”pitkin pitäjää jahtiin kutsuttuja hulluja renkejä”, ”hölmöjä könsän äijiä”, ”vähävaraisia kotamikkoja” ja ”hounamaisia leipäpalkkaisia”. He sytyttivät metsiä palamaan ja polttivat heinälatoja paetakseen poliisia. He langettivat kuolemantuomiota kovimmille vainoojilleen, joita olivat esimerkiksi Ruoveden kruununvouti ja Lopen vallesmanni.

Joukkoon kuului suurimmillaan 18 miestä. Itsensä lisäksi Fors nimesi jäseniksi kaverit nimeltä Maailmansyrjä eli Syrjä, Sutki ja Haapoja. Muut olivat voroja, Haapoja oli murhamies. Yhteiskunnan vihollisiksi he itsensä mielsivät. Ilmiönä Hämeen rosvot osoittavat, mitä tapahtuu kun yhteiskunta menettää oikeutuksensa. Moni heistä päätyi Siperiaan.

Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija