Joulun menoliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan perjantaina ja lauantaina koko päivän

Kuva: LVS-arkisto/Joonas Leskinen

Liikenteen odotettan ruuhkautuvan pääteillä perjantaina 22. joulukuuta iltapäivästä alkaen. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan tiistaille, tapaninpäivän iltapäivään, joskin sen odotetaan olevan menoliikennettä hiljaisempaa.

Autoilijoita kehotetaan seuraamaan sääennusteita ja mahdollisesti sovittamaan liikkeellelähdöt niiden mukaan.

Poliisi valvoo joulun ajan liikennettä.

Poliisin neuvot joululiikenteeseen:

  • Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta
  • Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän
  • Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, joissa jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä
  • Riittävän etäisyyden pitäminen edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee.
  • Lastaa auto oikein – sijoita tavarat niin, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään esimerkiksi äkkijarrutuksissa
  • Kaikki autossa matkustavat käyttävät turvavöitä ajon aikana
  • Tarkista auton kunto ennen liikkeelle lähtöä. Muista tarkistaa renkaiden ilmanpaineet, moottoriöljy, tuulilasinpesuneste, jäähdytinneste sekä ajovalot
  • Matkustusmukavuutta ajatellen auton sisälämpötila säädetään sopivana ajovireyden säilyttämiseksi
  • Varaa matkalle aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen, tiukkojen aikataulujen laatiminen on turhaa ja stressaavaa
  • Jokaisen tavoite on turvallinen perille pääsy

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?