Vuosi oli tullut kanerva ja calluna aikaan. Äiteeni ja hänen kaksi siskoaan halusivat hautuumaille laittamaan kyseiset kasvit haudoille. Omaan valtavan suvun josta puolestakaan ei ole haisua joten hautuumaita riitti. Kalevankangas, Lamminpää, Ylöjärvi, Nokia jne. Olin lupautunut kuskiksi. Kokemuksesta mukana oli kolme 8 metriä fleksiä ja kolmet valjaat. Kukaan ei kuitenkaan suostunut niitä pukemaan. Niinpä matkaan mukana yksi 85 v, yksi 80 v ja yksi 75 v.
Autoon asettautuminen. Äiteeni kovaan ääneen julisti, koska mennään hänen poikansa autolla niin hän menee etupenkille. Näin ollen 85 v ja 80 v alkoivat asentaa itseään normi farmarin takapenkille. Oli liikaa päällä tai mutta tuleehan ulkona taas sitten kylmä. Alkaako tämä auto huutaa jos ei laita turvavyötä ja voiko sitä poliiseja hämätäkseen vain olla pitävinään ja kuka maksaa sakot jos jäädään kiinni? Onnekseni auto alkoi huutaa ja tätini nöyrtyivät asentamaan turvavöitä.
Me ollaan kyllä perillä ennen kuin saan tämän, mihin tämä muka pitäisi mennä, en minä saa tätä kun olen jo 5 sekuntia yrittänyt. Kumma laite. Kun kaikkensa tekivät niin vapauttava naks kuului ja alkoi selostus kuinka se kuristaa.
Seuraavaksi takana alkoi mietintä onko edessä istuva äiteeni suuttunut jostain kun ei se vastaa. Äiteeni mietti samaa takapenkin kaksikosta. Kukaan heistä ei juurikaan kuule joten sitä sitten jankattiin onko joku nyt suuttunut jollekin. Itse päästin röyhtäisyn, välittömästi kolme kyydissä ollutta muoria kajauttivat, pitää viheltää röhkyn päälle ettei luulla possuksi. Sen sitten kuulivat.
Sitten eräälle kohteelle. Hautuumailla käyneet tietävät että suunnistus on hankalaa, rivejä kun on paljon ja usein nimet haalistuneet. Muistijälkiä ei tälläkään kohteella ollut missä hauta sijaitsi. Kuulemma koivun alla, tai rinteessä tai ehkä sen ison kiven vieressä. Huokasin koska kukaan ei ollut suostunut valjaisiin ja fleksissä kiltisti vetämättä kulkemiseen.
Niinpä äiteeni lähti tomerasti eteenpäin koska tuskastui siskojensa jahkaamiseen, toinen tätini lähti eri suuntaan ihan vain osoittaakseen äiteelleni mieltään. Näin ollen jäin sen tätini kanssa jonka lähiomaisen hautuumaalla oltiin, oletin että hän tietää reitin. Hieman eksynyt ilme kasvoillaan hän katseli ympärilleen ja kysyi. Niin siis missäs me nyt ollaan.
Lopulta kaikki selvisimme elossa, kukaan ei pahoittanut mieltään toisten pään aukomisesta koska ei kuullut mitään, paitsi röhkyni. Hautuumaat saivat varpukasvinsa ja siskokset viettää aikaa yhdessä. Tokihan heidän keskeinen jäkätys kuulostaa ulkopuoliselle tylyltä mutta he ovat vängänneet jo 75 v. Lopuksi toivoteltiin hyvät jatkot ja perinteinen nähdään ellei sokeeksi tulla, ja heillä kaikilla kun on kaihi. Herttaisia ja ah niin jääräpäisiä.
Arttu Peltonen
