Monet kansakunnat valmistautuvat tänä vuonna presidentin vaaleihin, kukin omalla kansallisella tavallaan. Suomessa on tusinavuosin eletty Sauli Niinistön aikaa. Kannatus on ollut melko tasaista riippumatta ajan haasteista, joita hänen toiselle kaudelleen on kyllä riittänyt. Ja niitä näyttää riittävän heti alkuun uudellekin kansanvalitulle.
Suomen presidentin valinta on ainoa suora, demokraattinen ja poliittinen henkilövaali. Pitkästä valitsijamiesperinteestä luovuttiin lopullisesti ison Manun kausien jälkeen. Jokainen annettu ääni on jo pitkään mennyt suoraan omalle ehdokkaalle. Yleisen äänestysaktiivisuuden propagoinnin ohella valintaan yritetään vaikuttaa ehdokkaan persoonaa korostamalla. Osin turhaan tosin, koska jo hankitun asiaosaamisen pitäisi kuvata persoonaa tarpeeksi.
”Kyllähän tuon äiteen kelpas, kun tuon isän nai, mutta kun mun pitäs ottaa tähän joku vallan vieras!” Näin koki entisen akan poika purkaa ahdistustaan tulevan elämänkumppanin valinnasta. Presidentin valinnan vastaavaa tuskaa tuskin kannattaa kenenkään potea. Nuo ehdokkaat eivät ole vieraita. Useimmat heistä ovat marinoituneet monissa julkisissa tehtävissä ja käyttäneet reippaasti äänestäjiltä keräämäänsä poliittista valtaa jo vuosia.
Vaalikoneet, erilaiset muut kyselyt sekä ehdokkaiden omat vaalivideot pyrkivät luomaan omanlaistaan todellisuutta. Pari julkista vaaliväittelyä ovat tähän saakka muistuttaneet lähinnä ”väistelyjä”, ettei ainakaan oma kilpi tahraantuisi. Toisten arvostelemisessakin on pidetty kieli visusti keskellä suuta. Persoonat ja heidän arvopohjansa ovat jääneet taka-alalle.
Ehdokkaiden taustaryhmät olettavat kampanjaohjelmissaan toki tietävänsä suoran kansanvaalin avainkaapin numeroyhdistelmän. Joskus valmennuksen jälki jopa näkyy. Meneillään olevat television yksilötentit omine rajoituksineen saattavat parhaimmillaan tuoda persoonakohtaista lisätietoa kustakin ehdokkaasta. Pahimmilllaan ne voivat vain hämmentää entisestään.
Henkilövaalin ruminta puolta tulee julki luultavimmin vasta toisella kierroksella, vaikka ei sitä kukaan kaipaisikaan. Kiivasta taistelua äänestäjien sieluista käytäneen somepalstoilla. Kiihkoisissa tilanteissa niiden oma sielunelämä on osoittautunut kaikkein huonoimmaksi oppaaksi kenellekään.
Yhdeksästä ehdokkaasta vain joillain on sekä ulko- että sisäpoliittisesti merkittävää kokemusta presidentin kuuden vuoden virkaan. Mahdollisimman korkean äänestysaktiivisuuden ohella tämä kokemus yhdistettynä kansakuntaa kokoavaan persoonaan ovatkin henkilövalinnan ratkaisevat signaalit.
Palaan vielä tuohon otsikon retoriseen kysymykseen: päällä vai sisällä? Toivottavasti ehdokkaista moni kykenee ennen kaapin päälle pyrkimistään poikkeamaan rehellisin aikein kansakunnan kaapin sisälle. Sieltä saattaa löytyä yllättävää viisautta kaapin päälle pääsemiseen ja siellä pysymiseen seuraavat kuusi vuotta.
Ahti Granat
