Lempäälän evankelis-luterilaisen seurakunnan rivijäsenenä ja kirkollisveron maksajana olen kyllästynyt kirkon piirissä vallitsevaan linjattomuuteen. Kirkkoneuvoston päätöksen mukaan seurakunnan tiloja ei saa edelleenkään käyttää samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, heidän avioliittonsa siunaamiseen tai hääjuhlien viettämiseen. Kirkkoneuvoston tiukka äänestystulos 7–6 kuvaa kirkon kipuilua tässä asiassa. Mitään linjaa ei asiassa ole.
Esimerkiksi Tampereella seurakuntien tiloissa sallitaan kaikkien parien vihkiminen. Kirkon uskottavuus on todella koetuksella. Mikään muu organisaatio ei voi vuosikymmeniä jahkailla ja käydä eipäs–juupas -väittelyä. Eniten hämmästyttää äänestäminen tuollaisesta asiasta, vaikka sehän kyllä kuvaa tilannetta: ei itsekään tiedetä, mitä asialle pitäisi tehdä. Nyt tuloksena oli kielteinen päätös yhden äänen enemmistöllä, jonakin toisena hetkenä äänet olisivat voineet mennä toisin päin.
Seurakuntalaisena haluan tietää, mitä mieltä kirkko on samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon. Piispat pesevät käsiään ja yrittävät tehdä kompromisseja, samoin tekevät kirkkoherrat. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole pystynyt luomaan mitään yhtenäistä käytäntöä. Eikä varmasti pystykään, niin lepsulta toiminta näyttää.
Kirkolliskokous tulee taas keskustelemaan kaikenlaisesta jonninjoutavasta, koska ei uskalleta ottaa tähän asiaan mitään ryhdikästä kantaa. Naispappeuden hyväksymisessä oli aivan samanlaisia piirteitä. Asiaa pyöriteltiin pitkään, kunnes 1980-luvulla pappeus tuli naisille mahdolliseksi. Vuonna 1988 ensimmäiset naispapit vihittiin virkaansa.
Asia ei suinkaan ollut sillä selvä, osa miespapeista ei halunnut työskennellä naispuolisten kollegojensa kanssa, ja sitten alkoi erilaisten kompromissien hiominen, kun piispoilla ei ollut kanttia laittaa rivejään järjestykseen. Ja nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, ongelmia on edelleen joissakin seurakunnissa.
Missä kaksi automiestä tai –naista kohtaa, alkaa keskustelu sähköautoista. Media esittelee uusia ja toinen toistaan hienompia täyssähköautoja. Tavallinen palkansaaja ei ymmärrä, mistä hän voisi repiä 50 000 euroa sellaisen hankkimiseen. Keskimääräinen autonomistaja ajaa yli 13 vuotta vanhalla autolla, jonka arvo on pari tuhatta euroa, siis siinä tapauksessa, että tankki on täynnä ja renkaissa on vielä riittävästi kulutuspintaa.
Vähälle on jäänyt taannoinen huoli laajentuvan akkuteollisuuden aiheuttamista ympäristöongelmista, ja sehän sopii tietysti autoteollisuudelle. Lehtijutuista saa myös käsityksen, että suurin osa suomalaisista on jo hankkinut sähköauton. Totuus on toisenlainen: täyssähköautojen osuus Suomen autokannasta on noin 3 prosenttia ja hybridien noin 4,9 prosenttia. Yli 90 prosenttia suomalaisista köröttelee siis bensa- ja dieselautoilla. Se on iso joukko, koska henkilöautoja on Suomessa lähes 2,8 miljoonaa.
Piikki
Uusien muovikorkkien myötä maailma pelastuu.
Moni siirtyy ostamaan vain korkittomia tölkkejä.
